Pöyrisjärvi 2005
MAANANTAI 26.9
Nunnanen - Kalmankaltio - Naltijärvi
Päivätaipaleen pituus 30 km
Harmaantihkuisessa säässä jalkauduimme kahdeksanteen yhteiseen vaellukseemme Nunnasen kylästä. Edessä oli Pöyrisjärven erämaa-alueeseen tutustuminen.
Hiekkatietä pitkin taivalsimme aina Kalmankaltion Lomaan asti. Suuria ahaa –elämyksiä ei koettu. Mieleen jäivät jo tässä vaiheessa hiekkatörmillä kasvavat katajat ja oudot pyöreät painaumat hiekkadyyneillä. Ilmeisesti pienet vihreät miehet olivat laskeutuneet aluksillaan Kalmankaltion tien varteen.
Lomamajoituksesta erkani maastoautoura ensin kännykkälinkkimastolle, ja siitä edelleen Kalmankaltion autiotuvalle asti.
Hirsinen tupa, johon oli jälkeenpäin rakennettu elintasosiipi, lautarakenteinen eteinen ja puuvaja, sijaitsi peitteisessä maastossa tunturikoivujen seassa. Kovin harmaalta näytti sekä tupa että ilma.
Nautittuamme pöperöt jatkoimme matkaa kohti Naltijärven autiotupaa. Tarkoituksemme oli käydä ihastelemassa Hietaharjun länsipuolella virtaavaa Käkkälojokea, jota lapineränkävijä Raimo O. Kojokin on kuvannut ja mainostanut eräkirjoissaan. Mutta tuhruinen sää viehätti meitä kiirehtimään kohti yösijaa.
Naltijärven autiotuvalla ei kanssavaeltajia näkynyt, joten saimme rauhassa levitellä kamppeemme pitkin ja poikin tupaa.
TIISTAI 27.9
Naltijärvi - Lenkihaka - Pierkkujärvi
Päivätaipaleen pituus 19 km
Ennen Käkkälöjoen ylitystä bongasimme karttaan merkkaamattoman luksustasoisen yksityisen kämpän. Kämpän jälkeen kuljimme välillä joen vartta ja välillä ylempänä kovemmalla maalla hakien sopivaa ylityspaikkaa. Siinä kuitenkaan onnistumatta.
Käkkälöjoen sopiva ylityspaikka löytyi mönkijäuran varrelta. Kummarit tosin piti riisua, mutta muutamien metrien kahlaus virvoitti jalkojamme. Joen jälkeen hairahduimme jostain tuntemattomasta syystä jälleen polulta suolle. Ilmeisesti aioimme ottaa oikotien Lenkihaalle. Mene ja tiedä. Pitkällisen suotarpomisen jälkeen huiputimme laakean Lenkihaan. Lenkihaan huipun ja autiotuvan välillä oli ikävä kivirakkaosuus, jonka kiersimme kunniakkaasti.
Naltijärven kesäpaikka jäi siten havaitsematta. Nettikirjoittelun mukaan kesäpaikka olisi palanut vuosia sitten.
Lenkihaan autiotuvalla, mikä muistutti suuresti Naltijärven autiotupaa, ruokailimme.
Levytyksen jälkeen suunnistimme illaksi kohti Pierkkujärveä. Pierkkujärven tienoilta ei löytynyt kovinkaan hääppöisiä telttapaikkoja, joten jouduimme leiriytymään yksityisen kämpän lähettyville. Tuulisena iltana oli vaikeuksia teltan pystytyksessä, mutta ajan ja vaivan kanssa sekin onnistui. Rannalle oli juuri rakenteilla komea hirsimökki vanhemman kämpän viereen.
KESKIVIIKKO 28.9
Pierkkujärvi - Rautuoivi - Liulania - Suukisautsi
Päivätaipaleen pituus 21 km
Pierkkujärveltä oli enää kullin luikaus valtakunnan rajalle. Rajaa pitkin huiputimme Rautuoivin (550 m), josta jatkoimme mitäänsanomatonta jotostelua avonaisessa maastossa Liulanialle. Järven kupeessa oli törkyisen pihapiirin keskellä yksityinen kämppä, jonka lipan alla murkinoimme tihkusateessa.
Lyhyeksi jääneen aterian jälkeen jatkoimme matkaa edelleen rajaa pitkin Suukisautsin porokämpälle.
Kämppä ei ollut kovinkaan hyvässä kunnossa. Lattialaudat irvottivat, lahon haju leijaili sisäilmassa, ikkunalasit oli paikattu roudarinteipillä ja vieraskirjan mukaan tuvan puolella murkut olivat olleet aiemmin syksyllä pesäntekopuuhissa. Tosin niitä pieniä työnsankareita emme nyt havainneet. Eteisestä oli ilmeisesti revitty lattialautoja kamiinaan.
Kämppä oli aiemmin toiminut rajavartioston tupana, mutta nyttemmin se oli huoltamaton autiotupa. Mutta jotain oli korjattu, nimittäin kamiina oli vaihdettu vieraskirjan mukaan reilu vuosi sitten. Hetken tuumimme, voiko tässä pesässä yöpyä. Mutta tuhruinen sää viehätti meitä sisämajoitukseen.
Suurella ahkeroinnilla saimme märät tunturikoivun oksat palamaan, ja kämpän väliaikaisesti lämpimäksi. Se teki gutaa. Ennen iltatoimia kävimme vielä Suukisautsin (555 m) huiputtamassa. Utuisessa säässä huipulla käymisestä ei kyllä jälkipolville jäänyt mitään kerrottavaa.
TORSTAI 29.9
Suukisautsi - Valkamapää - Kalkujärvi - Suomajoki - Maaterlompolo
Päivätaipaleen pituus 24 km
Päivän aikana huiputimme laakean aakean Valkamapään (603 m), jossa mielestämme voitaisiin aivan hyvin pelata potkupallon arvokisat. On aina valiteltu, kun Suomesta puuttuvat tarpeeksi isot katsomotilat vaadittavat areenat (pl. Helsingin Olympiastadion). Valkamapään tasaiselta laelta löytyisi riittävät tilat niin kentälle kuin katsomotiloillekin.
Ennen laskeutumista Kalkujärvelle tepastelimme jälleen puistomaisella kanervamaastossa.
Ja välillä hietikolla, jossa mönkijät olivat pitäneet omia Kalkujärvi-Valkamapää -kesäkisojansa.
Luonto näytti kaikelta muulta kuin Lapin karuudelta.
Laelta laskeuduimme Kalkujärven vanhaan lapinkylään. Kylä koostui varmastikin toisestakymmenestä mökistä ja lukemattomista ulkorakennuksista ja -huusseista. Räikeästi oli yhdistelty saman katon alle vanhaa ja uutta. Tyylitajusta ei ollut kunnostus- ja uudisrakentajilla tietoakaan. Sekaan oli rakennettu uuttakin, yksikin oli vihreänsininsenlilainen levyseinäinen mökki, voi kauhistus. Voi vain todeta, että mikäli uutta ei olisi rakennettu, ja vanhaa olisi kunnostettu vanhoin työmateriaalein ja -menetelmin, niin kylällä olisi ollut historiallista arvoa entisajan lapinkylän muistona. Mutta nyt kohde oli pilattu ainakin väliaikaisesti. Harmi.
Tarkoituksemme oli alun perin ruokailla Kalkujärven rannalla, mutta jatkoimme matkaa vielä hitusen, ja lounastimme suurehkon nimettömän järven rannalla. Suomajoen jälkeen aloimme lähestyä seuraavaa yöpymispaikkaamme, Maaterlompoloa.
Pitkästä aikaa saimme jopa auringon pilkahduksesta merkkiä, kun saavuimme lompoloon. Tosin kotvan päästä tuli jo jäätävää sadetta niskaan. Oli tiedossa kylmä ja tuulinen yö.
Lompolon länsipuolella kasvoi uskomattoman komeita katajia hiekkamaastossa. Itäpuolella sen sijaan maasto kohosi karuna jyrkästi järvestä tunturiin. Ja lompolon eteläpäästä Maaterjoki sai virtauksensa alun. Joki oli uurtunut syvälle hiekkatörmien ja katajien väliin luikerrellen vaskitsan tavoin kohti Pöyrisjärveä.
Maisema näytti kuin Perun ylätasangolta. Kerrassaan mykistävä näky! Ja telttapaikkoja olisi vaikkapa pataljoonan kokoiselle poppoolle.
PERJANTAI 30.9
Maaterlompolo - Rajavaara - Termisvaara - Termisjärvi - Pöyrisjärvi
Päivätaipaleen pituus 20 km
Aamulla jatkoimme hiukan pelonsekaisin tuntein matkaa, kun kartan mukaan edessä oli laajahko suo-osuus ja niiden keskellä Haukijoen ja Hollo-ojan ylitykset. Ilmeisesti reittivalintamme oli onnistunut, koska soiden ja ojien ylitykset onnistuivat suuremmitta tuskitta.
Suo-osuuksien jälkeen pääsimme jälleen valtakunnan rajalle, Rajavaaran kupeeseen Pajasmuotkajärvelle, jossa piti vanhojen karttojen mukaan olla kämpän raunio, jota tosin emme havainneet. Sen sijaan Rajavaaralla, Norjan puolella, näytti kököttävän joku tölli. Emme viitsineet kuitenkaan käydä tarkastamassa, mistä kömmänästä oli kyse. Jälleen edessä oli mitään sanomatonta patikointia tasaisessa peitteettömässä maastossa.
Seuraava huiputuksen kohde Termisvaara (616 m) läheni horisontissa kiusallisen hitaasti. Vaaran jälkeen laskeuduimme Termisjärven tuntumaan, josta alkoi jyrkkärinteisten hiekkaisten suppien mosaiikki. Olimme näin koko päivän kiertäneet Pöyrisjärveä kuin kissa kuumaa puuroa.
Ennen saapumista Pöyrisjärven autiotuvalle ylitimme vielä ikävän palsasuon. Tosin palsat olivat mitättömänkokoisia verrattuna Neljän Tuulen tienvarren palsoihin. Paremmalla reitin valinnalla olisimme välttäneet tuon suoalueen.
Päästyämme suopätkästä tuli eteen vielä Naapajoki ennen kämppää. Joki oli kämpän kohdalla syvä. Totesimme, ettei millään ryyd-loikalla selviäisi vastarannalle, vaan vielä kerran joutuisi kahlaamaan. Eipäs hätäilty kuitenkaan. Nimittäin järven puolella pilkisti hiekkadyyni, jota pitkin pääsimme kummareilla vastarannalle.
Eipä näkynyt Pöyrisjärven autiotuvallakaan ketään, tosin koko vaelluksellakaan ei ketään kaksijalkaista ollut tullut vastaan.
Tosin vieraskirjan mukaan samana päivänä oli käynyt tuvalla kolmen hengen seurue, ja kauhistellut saapuessaan tuvan sottaisuutta. Ilmeisesti mönkijämiehet olivat bilettäneet siellä edeltävinä päivinä. Laatan siivoushommiin olivat joutuneet. Vaeltajakolmikko oli ansiokkaasti siivonnut tuvan. Miksi pitää ihmisten rällätä ja sotkea yhteiset paikat? Käsittämätöntä.
Autiotuvan yhteydessä oli myös varaustupa. Kuivaushuone oli rakennettu nerokkaasti eteisen jatkoksi yhteiseen tilaan, jonka lämmitys johdettiin molempien puolien kamiinoista. Testasimme kuivaushuoneen, ja totesimme sen toimivan erinomaisesti.
Illan aikana ihastelimme vielä Pöyrisjärven kuuluisia hiekkarantoja ja autiotuvan vieressä olevaa järveen laskevaa pystysuoraa hiekkatörmää.
Vaikuttava näky!
LAUANTAI 1.10
Pöyrisjärvi - Jierstivaara - Näkkälä - Näkkälän Välitupa
Päivätaipaleen pituus 31 km
Aamu valkeni tuulisena ja tihkusateisena. Laskimme, että joka päivä olimme saaneet niskaamme sadetta. Saavutus sekin. Maastoautouraa pitkin lähestyimme Näkkälää poiketen välillä Jierstivaaran (647 m) huipulla. Ennen Näkkälää tapasimme useampia riekostajia koirineen saalisreissulla. Saaliinhimoa pyssymiehillä näytti olleen huonosta kelistä huolimatta. Lounaan heitimme nasuun uran vieressä kiireellä viimassa ja sateessa.
Pieneen Näkkälän kylään asti oli tielaitos joskus raha-aikoina vetänyt päällysteen, mikä nyt näytti enemmän haitalta kuin hyödyltä ajoneuvojen jousituksille. Tie oli kauttaaltaan kuoppainen ja roudan nakertama. Näkkälässä ei enää näyttänyt olevan kauppaa, koulua eikä pubiakaan, mutta kännykkälinkkimasto sojotti uljaana kylän keskustassa.
Viitoitus Näkkälän kylästä Näkkälän Välituvalle oli puutteellinen, mutta Näkkäläjärveä kiertäen tiesimme olevan oikeassa suunnassa. Maasto poikkesi täysin Pöyrisjärven alueesta: metsä oli tyypillistä enontekiöläistä mäntykangasta. Polku kulki nerokkaasti kapealla kangasvyöhykkeellä soiden reunustamana. Ammoisina aikoina ura oli toiminut postipolkuna yhdistäen Näkkälän ja Hetan kylät.
Näkkälän Välitupa on vanhahko autiotupa, joka varsinkin talvisin on vilkkaassa käytössä. Tuvan lähettyvillä oleva vedenottopiste on hengenvaarallinen. Vesi pitää nimittäin hakea märästä ja sankkaa pajukkoa kasvavasta suolämpäreestä. Jotta vesipisteelle pääsi, piti vedessä lilluvaa puunrunkoa myöten taiteilla vedenottopaikalle. Yksikin harha-askel ja olisit rähmällään munaskuita ja pärstääsi myöten suoliljussa.
SUNNUNTAI 2.10
Näkkälän Välitupa - Sissanki - Hetta
Päivätaipaleen pituus 15 km
Oli vaelluksemme viimeinen päivä. Maasto jatkui samanlaisena kuin edeltävänä päivänä. Ei mitään sanottavaa. Sanoisin.
Ennen Hettaa kävimme vielä Sissangin lukitulla kodalla, jossa olimme käyneet kahvit hörppäämässä vuonna -97. Eipä ollut kota muuttanut muotoaan vajaassa vuosikymmenessä.
Lähes vieressä sijaitsi Paljasselän sotilastukikohta-alue. Aidatun alueen sisällä pyörivä tutka toi meidät viimeistään nyt takaisin sivistyksen pariin ja kylmän sodan aikakauteen. Lukemattomia ”Stop – Asiattomilta pääsy kielletty” –kylttejä oli asennettu joka oksanhaaraan varoittamaan sotilasalueesta. Päästyämme Paljasselän ohitse edessä oli lähes yhtämittaista myötäistä aina vaelluksemme päätepisteeseen, Hettaan asti.
SUMMA SUMMARUM
Hiekkatörmät, katajikot, alueen rauhallisuus ja Pöyrisjärvi, siinä syyt, miksi kannattaa retkeillä Pöyrisjärven erämaa-alueella.
Maisemien katsomisen kannalta antoisimmat paikat sijaitsevat Pöyrisjärven tienoilla ja sen pohjoispuolella. Mikäli haluaa vaelluksen kestoa lyhentää, parhaiten Pöyrisjärven saavuttaa Näkkälän kautta.
Takaisin
