Hammastunturi 2004
SUNNUNTAI 26.9
Laanila - Tolosjoki - Harrioja
Päivätaipaleen pituus 7 km
Pilvipoutaisessa säässä aloitimme Laanilan Savottakahvilasta, kahvin ja munkin murkinoituamme, vuoden 2004 vaelluksen Hammastunturin erämaa-alueelle.
Jo alkukilometrien aikana saimme ensikosketuksen kullankaivuusta. Ensimmäisen purontaikaisen rinteellä kököttivät pikkuruinen kaivinkone ja asuntovaunu odottamassa kaivajaansa. Jääkaappikin oli roudattu törmälle luontoa kaunistamaan. Sora- ja kivikasoja oli siirretty luonnottomiin paikkoihin joen törmille kullanetsinnän humussa.
Neljän kilometrin jälkeen havaitsimme vesistöjen korkean vedenkorkeuden. Tolosjoki on nimittäin normaalisyksyisin ylitettävissä ihan helposti, mutta tällä kertaa vettä ulottui reiteen saakka, ja veden virtauskin vaikeutti joen ylitystä. Rauhallisesti askel askeleelta edeten ylitimme tuon joen. Virtaavassa vedessä totesimme vaellussauvojen tuoman vakauden ja turvallisuuden tunteen.
Vielä pari kilometriä ja olimme jo Harriojalla. Yllätykseksi ojan tuntumaan oli rakennettu Metsähallituksen huoltama vuoraamaton kota, jossa yövyimme. Rannalla oli vanhan autiotuvan hirsikehikkoraunio.
MAANANTAI 27.9
Harrioja - Harripää - Siliänseljänlampi - Multatunturi - Pahaoja
Päivätaipaleen pituus 26 km
Toinen päivä avartui tuhruisena ja tihkusateisena. Polku johdatti meidät ensin 90-asteisen muotoiselle komealle Kulmakurulle ja sieltä vaatimattomalle Harripäälle (420 m). Kohti lounaspaikkaamme, Siliänseljänlammen pohjoispäätä, kuljimme Harriojaan laskevaa hankalaa rinnemaastoa pitkin. Siliänseljänlammella, upealla kapeanmuotoisella lammella, lounastimme Reutersit ikävässä viimassa.
Matkaa jatkoimme kohti Multatunturia (384 m) jo osittain avonaisen tasaisen helppokulkuisessa maastossa. Multatunturikaan ei nostattanut vielä ihmeellisiä ahaa-elämyksiä.
Saavuimme Pahaojan- ja Palsinojantienhaaraan, johon kullankaivajat olivat pystyttäneet useita tienviittoja omille kaivauksilleen. Tietä pitkin taivalsimme Pahaojan P-paikalle.
Ennen Pahaojan autiotupaa tapasimme vielä virkeän 70-vuotiaan (oli ilmineerannut ikänsä Pahaojan vieraskirjaan) ruotsinsuomalaisen vaeltajan, jonka kanssa turisimme niitä näitä. Tarkoituksemme oli yöpyä kämpällä, mutta tulimme toisiin ajatuksiin, kun siellä olikin hirvimieskaksikko koiransa kanssa. Autiotupien kirjoitettuihin sääntöihin kuuluu, ettei koiria pidetä sisällä. Ilmeisesti metsästäjillä on omat sääntönsä. Ihme, etteivät olleet tuonneet sisälle hirvenraatoa. Olisi sopinut kuvaan hyvin.
Iltapalan jälkeen pystytimme teltat lähimaastoon. Vasta illansuussa sää selkeni, mutta muuttui sitten jo hämäränhetkillä hernerokkasumuksi. Pahaojan autiotupa on museoalueeta, jonka läheisyyteen on koottu esineistöä varhaisilta kullankaivuuajoilta.
TIISTAI 28.9
Pahaoja - Kultala - Pietarlauttanen - Kivipää - Ylimmäinen Appislompolo - Appisjärvi
Päivätaipaleen pituus 30 km
Tiistaiaamukin valkeni kuten edeltäväkin aamu tuhruisena ja tihkusateisena. Sotajoen (uljaannäköisen vesistön) ylitimme siltaa pitkin, josta jatkoimme peitteisessä maastossa kohti Ivalojokea. Kulkemista helpottavat puolisentuhatta porrasta oli rakennettu laskeuduttaessa Björklundinvaaralta Ivalojoelle.
Virtaavan vuolaan Ivalojoen ylitimme riippusiltaa pitkin. Rannalla näimme kumivenelegioonalaiset omissa askareissaan, muuten Ivalojoen Kultalassa emme tavanneet muita retkeilijöitä. Kultalakin on laajoine pihapiireineen museoaluetta, josta tässä ei sen enempää. 1990-luvulla rakennetussa siistissä autiotuvassa kokkasimme makaronit ja soijapöperot. Ennen poluttomalle polulle siirtymistä levytimme hetkisen lavitsoilla.
Autiotuvalta lähdimme nousemaan vatsa täynnä kohti Pietarlauttasta. Vaikkei korkeuseroa ollut joelta huipulle kuin runsaat kolme sataa metriä, niin hien saimme hyvin pintaan ja pumpun sykkimään tuhatta sataa. Alun seikkailujen sekä ylös alas poukkoilujen jälkeen pääsimme selkeämpään maastoon ja kohti huippua. Nettikirjoittelun mukaan Kruunun Stationin takaa olisi lähtenyt poluntynkänen suorempaa reittiä kohti pohjoisen tuntureita.
Kehäpään sivuutimme lännesta. Emme viitsineet käydä tutustumassa revontulimies-Lemströmin 1800-luvun lopun rakennelman jäännöksiin Kehäpään huipulla. Sen sijaan huiputimme sekä Pietarlauttasen että Kivipään. Huipuilta avautuivat mahtavat näkymät joka puolelle Hammastunturin erämaata.
Kartantekijän ihmeelliset seikkailut saivat jatkoa Karttakeskuksen julkaisemassa Hammastunturi - Saariselkä -ulkoilukartassa vuodelta 2001. Kartantekijä on nimittäin sotkenut Kultalan pohjoispuolen tuntureiden nimet keskenään iloisesti. Todellisuudessa tunturijono etelästä pohjoiseen on seuraava: Kehäpää, Pietarlauttanen (491 m) ja Kivipää (494 m). Että se siitä.
Illan hämärtyessä lähestyimme jo otsalampun valossa Ylimmäistä Appislompoloa, jonka kämpässä meidän oli tarkoitus yöpyä. Mutta, mutta. Kartan mukaan suon keskellä kulki pieni liru, jonka ylityksessä ei pitänyt olla mitään muttia.
Saavuttuamme lirulle oja ei ollut kuin viitisen metriä leveä, mutta syvyyttä soiden ympäröivässä lirussa oli sauvalla kokeiltaessa jo rannan kohdalla metrin verran! Haeskelimme lampun valossa sopivampaa ylityspaikka, muttemme löytäneet. Emme kuitenkaan rohjenneet lähteä munaskuita kastelemaan ehkäpä jopa pohjattomaan suo-ojaan. Teimme suunnitelmaan muutoksen.
Normaalivedenkorkeuden aikaan paras ylityspaikka olisi heti Ylimmäisen Appislompolon pohjoispuolelta. Vaikka tähtäsimme pimeässä tuohon paikkaan, olimme todennäköisesti harhautuneet liiaksi etelään/pohjoiseen yrittäessämme ylittää Appisjokea.
Jätimme sekä ylityksen että kämpän haaveeksi ja etsimme koivikkopöheiköstä sopivan telttapaikan. Ennen nukkumaanmenoa nautimme pimeässä vielä lämpimät Ekströmit.
KESKIVIIKKO 29.9
Appisjärvi - Jäkäläpää - Lievakkajoki - Kulpakkojoki - Hammastunturi - Nuovukkakuru
Päivätaipaleen pituus 23 km
Aamulla mietimme uuden reittivaihtoehdon, koska tuo alkuperäinen Appistuntureiden kautta Jäkäläpäälle (416 m) piti unohtaa. Jäkäläpäällä kuitenkin aioimme käydä. Uudeksi reitiksi valitsimme reitin Appisjärvien itäpuolelta Kirvaamapään eteläpuolelle ja sieltä Jäkäläpäälle.
Vajaan kilometrin päähän Lievakkajoelta jätimme rinkat, ja suunnistimme Jäkäläpäälle. Takaisin tultuamme lounastimme BlåBandit jo auringon pilkahtaessa taivaalta Lievakkajoen törmällä. Ennen Hammastunturia (530 m) ylitimme helposti myös Kulpakkojoen. Ensimmäiset 1/2 kilometriä joelta olivat rankkaa nousua pöheikön haitatessa etenemistä. Ja pumppu hakkasi syvään ja kiireellä. Loppunousu olikin sitten yllättävän helpohko.
Hammastunturilta laskeuduimme pienen Risupään kautta Nuovukkakuruun. Paikka oli upea tasaisen kivetön mäntyinen jäkäläkangas, missä muutkin vaeltajat olivat yöpyneet. Mukava oli illanhämyssä illallistaa, kun takana oli poutapäivä, eikä kamppeetkaan olleet kuivauksen tarpeessa. Oli tulossa kylmä yö.
TORSTAI 30.9
Nuovukkakuru - Paskaluottuma - Rautujärvi - Pasalompola - Lapiopää - Lapiojärvi
Päivätaipaleen pituus 28 km
Aamulla lähdimme nousemaan kohti Paskaluottumaa (510 m). Ilma oli poutainen. Yöllinen pakkanen oli kohmettanut rahkasammaleet, jotka rapsahtelivat jalan alla. Paskaluottumalta laskeuduimme idyllisille Ahvenjärville, josta polkua pitkin jatkoimme matkaa Rautujärven päivätuvalle lounastamaan Italian pataa soijalla höystettynä. Tuvalla kävi meidän kokkaillessa paikallinen asukas turinoimassa.
Heti Rautujärven jälkeen jätimme hyvästit erämaa-alueelle ja siirryimme talousmetsän puolelle kulkemaan uraa pitkin Pasaslompoloon. Emme tarkasti tienneet, millaisissa hakkuuaukoissa jotuisimme kulkemaan.
Pasaslompololoille asti Ivalosta oli joku metsästäjä autollansa körryyttänyt. Ainakin loppupäästä tie kulki melko kiharaisessa maastossa.
Maasto lompolosta Lapiopäälle (431 m) oli ikävää jatkuvaa poukkoilua ylös alas peitteisessä ikivanhassa männikössä, jossa näkyvyyttä ei ollut kunnolliseen suunnan ottamista varten. Harha-askelien ja mielettömän jyrkkien Hanhimorojen (kartalla näyttää helpolta) kapuamisten jälkeen saavutimme mitäänsanomattoman näköisen Lapiopään huipun. Onneksi vieläkään ei ollut tuoreita uudistushakkuiden jälkiä näkyvissä.
Laskeutuessamme rinnettä alaspäin huomasimme, että Lapiopään etelä- ja itäpuoli oli paruroitu siemenpuuasentoon laajoilta alueilta. Vaikka paikoin uudistamisesta oli jo vierähtänyt aika tovi, niin Lapin äärevissä olosuhteissa taimikoista ei voinut sanoa hyvällä omalla tunnollakaan täystiheiksi. Niin harvalta näytti taimikko paikoin.
Yösijaksi valitsimme tuulisen paikan Lapiojärven itärannalta metsätien varresta.
PERJANTAI 1.10
Lapiojärvi - Paltoselkä - Morokkajärvi - Ivalon keskusta
Päivätaipaleen pitus 7,5 km
Oli viimeisen vaelluspäivän aamu. Sateesta ei ollut jälleenkään tietoa. Peitteiseen Paltoselkään (345 m) nousu muistutti Hanhimorostoa; lyhyt ja jyrkkä nousu ennen kuin helpotti. Selältä laskeduimme asutulle Morokkajärvelle, jossa teimme viimeisen maastoruoan. Loppupätkä olikin ikävää tiellä kävelemistä Ivalon keskustaan asti.
SUMMA SUMMARUM
Sade laittoi mielenmatalaksi ensimmäisten päivien matkantekoa. Kesän ja syksyn sateet olivat nostattaneet vesistöjen pintaa ja soiden kosteutta.
Hammastunturin erämaa-alueella on nähtävissä kulaankaivuun jäljet. Pienistä liruistakin oli kultaa kaivettu. Kaivinkoneita ja muuta krääsää, asuntovaunuja, jääkaappeja oli kaivupaikoilla odottamassa kaivajaansa. Bongasimme jopa telttasaunankin reittimme varrelta.
Pääosa Hammastunturi ja Ivalojoen retkeiljöistä jättää auton Pahaojan P-paikalle, josta kipaisevat Sota- ja Ivalojoen tanhuvilta aina Hammastunturille ja takaisin. Edellä mainitut paikat ovatkin erämaa-alueen näkymien kannalta antoisimmat.
Takaisin
