Muotka-Kevo 2003
LAUANTAI 30.8
Muotkan Ruotku - Lahtinen - Peltojärvi
Päivätaipaleen pituus 12 km
Muotkan Ruoktussa nautimme porokeitot ennen retken alkua. Isännältä saimme muutamia hyviä neuvoja Muotkan osuudesta, joita myös toteutimme.
Muistiintekijällä oli 17,5 kilon painoinen rinkka selässä ja Mixulla 25-kiloinen. Tunturikoivikossa matka taittui nopeasti Peltojoen varren polkua pitkin pilvipoutaisessa säässä. Totuttuun tyyliin hairahduimme jälleen avauspäivänä. Tällä kertaa kuljimme liian kaukana Peltojoelta. Ja oletimme Peltojoeksi erästä haarajokea, jota pitkin ennätimme taivaltaa kilometrin ennen kuin huomasimme erheen. Ylimääräistä matkaa tuli parisen kilometriä.
Lahtisen kämpällä istahdimme kirjoittamaan vieraskirjaan nimemme. Ensimmäisen yömme vietimme Peltojärven pohjoispuolen pikkujärven rannalla hiekkatörmädyynien vieressä. Saman järvenrannan olivat valinneet myös kolme naista, jotka olivat iltatoimiansa suorittamassa, kun me saavuimme paikalle vähän ennen yhdeksää.
SUNNUNTAI 31.8
Peltojärvi - Vuomajoki - Kuarvikozza - Kielajoen latvahaara
Päivätaipaleen pituus 25 km
Ensimmäisen heikosti nukutun telttayön jälkeen säntäsimme innolla kohti ensimmäistä huiputustamme kohti Peltoaivia (567 m). Peltoaiville nousu kävi vaivattomasti, oliko syynä alun into, hyvä kunto vai helppo maasto, se jäi arvoitukseksi. Tunturilta avautui edessämme Peltojärvi.
Laskeuduttuamme aivilta alas kohti näimme Karhuojalla kolmen teltan ryppään. Olivatpahan valinneet tuulisen telttapaikan, tuumailimme. Vuomajoen ylityspaikkaa piti hakea hetken aikaa ryteikössä, mutta kiveltä kivelle hyppimällä siitäkin selvittiin. Ylityksen jälkeen ruokailimme.
Lounaan jälkeen teimme piston Peltojärvelle, josta emme harmiksemme nähneet kuitenkaan Peltoaivin jyrkkyyttä emmekä saaneet kokea Peltojärven kuuluisia hiekkarantoja. Matkamme jatkui sieltä kohti Kuarvikozzaa (590 m). Kuarvin huiputus olikin retkemme raskainta antia. Vaikkakaan nousu ei matkallisesti ollut pitkä, niin jyrkkyys ja kivirakka tekivät tehtävänsä. Useampaan otteeseen piti hengähtää hetken ja samalla ihailla maisemia. Lopuksi kuitenkin saavutimme huipun.
Kuarvilta kuljimme Galgoaivin (563 m) huipun kautta Piekanaäytsille. Äytsi on käymisenarvoinen paikka jyrkkine kallioleikkausineen.
Matkaa jatkoimme vanhaa Karigasniemi-Tirro –postipolkua pitkin. Polku hävisi välillä pöheikössä kuin tuhkana tuuleen. Kovalla maalla polku erottui hyvin. Iltahämärissä saavuimme Kielajoen latvahaaralle, jossa yövyimme. Illan saatossa saimme jopa nuotion syttymään, jossa oli mukava lämmitellä ja kuivatella kostuneita sukkia. Oli luvassa kylmä yö…
MAANANTAI 1.9
Kielajoen latvahaara - Urroaivi - Sturraoaivi - Ratnojohka - Stuorran kanjoni - Stuorran autiotupa
Päivätaipaleen pituus 21 km
Se oli todellakin kylmä yö. Aamulla noustessamme pukeuduimme pikimmiten. Jäiset vaelluskengät ahdoimme jalkaamme, minkä jälkeen suoritimme nopean lihasten lämmitysjumpan. Telttakin oli aivan jäässä, vaikka aamuaurinko vakuuttavasti paistoikin jo taivaalla. Kevon tutkimusasemalla oli mitattu tuona yönä –9 asteen lämpötila.
Kielajoen latvahaarojen ylityksen piti tapahtua kartan mukaan päivänselvästi vesistökatkoksen kohdalta, mutta sitä paikkaa emme löytäneet, joten ei muuta kuin takaisin päin kohti yläjuoksua, josta löytyikin helposti ylityspaikka.
Urroaivin (489 m) ja Stuorraoaivin (481 m) huiputuksien jälkeen tapasimme päivän ensimmäiset ja samalla viimeiset vastaantulijat. Pariskunta oli päiväretkellä Kielajoen teltaltaan. Laskeuduimme kohti Ratnojohkaa, jonka ylityspaikan etsinnässä meni jälleen aikaa, mutta lopulta kohta kuitenkin löytyi. Ratnojohka oli siinä paikkeilla levinnyt 2-haaraiseksi, joten kiveltä kivelle hyppien ylitys onnistui helposti. Ylitettyämme lounastimme nuotiopaikalla.
Matka jatkui Stuorraskaidille...
...ja sieltä poroaitaa pitkin aina Stuorravzin kanjonille asti.
Kanjonilla Mixu yritti epätoivoissaan kalastaa harreja tai jotain sentapaista, muttei nykyn nykyä tullut. Kanjonin pohjaa pitkin jatkoimme yöpymispaikalle Stuorran autiotuvalle. Kanjonin pohjalla kulku ei ollut mitään mukavaa, sillä kivikoita ja juurakoita oli riittävästi. Toisaalta ylhäällä kulku olisi myös ollut raskasta toistuvaa ylös alas -kulkemista.
Stuorran kämppä oli keskellä vitelikkoa poroaidan kupeessa.
Kämpällä oli ongelmia veden saannissa, kun tuvanläheinen vesipiste oli kuivunut lähes totaalisesti.
Vettä herui vain pienenä norona suolämpäreesta, mikä ei tietenkään kelvannut Mixulle, joka sitten v******tuneena haki jostain huitsin nevadasta ämpärillisen puhdasta vettä! Tuvalla tapasimme kaksi vaeltajaa, jotka olivat tulossa Karigasniemen tieltä.
TIISTAI 2.9
Stuorran autiotupa - Avzegasoaivi - Jeageloaivi - Karigasjoki - Sulaoja
Päivätaipaleen pituus xx km
TIISTAI 2.9
Stuorran autiotupa - Nirvajoki - Karigasjoki - Sulaoja
Päivätaipaleen pituus 24 kOli viimeinen Muotkan osuuden päivä alkamassa. Heti lähdettyämme tuvalta huiputimme Avzegasoaivin (545 m), jonka rinteeltä heitimme hyvästit kanjonille.
Jatkoimme avonaisessa ja helppokulkuisessa maastossa Nirvajoen latvojen, Jeageloaivin, Jeagelojärven ja Oadatcohkan kautta Karigasjoelle. Ylityspaikkaa haimme helvetinmoisen vitsaikon keskellä. Joki oli uurtunut syvälle hiekkatörmään ympäröivästä pöheiköstä.
Pidimme lounas- ja tuumaustauon, jonka jälkeen ylitimme tuon hiekkapohjaisen vaatimattoman muutaman metrin levyisen Karigasjoen. Loppupätkä Karigasniemen tien varteen kulki aluksi mönkijäuraa pitkin, minkä päässä oli sorakuoppa ja vanhojen autojen hautaamo.
Karmea näky keskellä kaunista Lapin luontoa! Muotkan osuuden lopuksi kävelimme soratietä pitkin pikitien laitaan. Ennen siirtymistä Kevon reitille talsimme puolisen kilometriä asfalttia pitkin, josta erkani levike Kevon opastauluille. Kevon reitin alussa oli Sulaojan luontopolku, mitäänsanomaton, jos sanoisin.
Sulaojan telttapaikalle saavuimme viiden aikaan, joten oli aikaa rentoutua, huoltaa varusteitaan, ruokailla ja majoittua.
Telttapaikalla ollessamme reitin pohjoispäästä saapui jätkäkaksikko, joista toinen nilkutti jalkaansa pahannäköisesti. Terveempi kaveri ei tuntenut armoa mitään, kun patisti vaan, että ”Tule jo, tule jo”. Emme tienneet, oliko terve jo niin kyrsiytynyt rampakaveriinsa, vai oliko hän kenties vain sadisti luonnoltaan. Pahalta näytti.
Ja kuriositeettina mainittakoon, että Kevon huussien ovenhakasessa on kävijälaskuri. Kätevää!
Samalla telttapaikalla yöpyi meidän kanssamme myös pari naisenalkua, jotka hörppivät oman vaelluksensa alun kunniaksi tölkillisen Legendaa muhkeiden eväspakettien täydentäminä.
KESKIVIIKKO 3.9
Sulaoja - Ruktajärvi - Fjello
Päivätaipaleen pituus 28 km
Ensimmäinen kunnon vaelluspäivä Kevon kuuluisalla reitillä oli alkamassa. Luopmasjärvien välistä kannasta oli kehuttu etukäteen komeaksi, mutta tiheän tunturikoivikon seasta komeaa yleiskuvausta kannaksesta ei saanut. Ruktajärven autiotuvalla raapustimme nimet vieraskirjaan ja rupattelimme Metsähallituksen työntekijöiden kanssa, jotka olivat tekemässä kotaa pihapiiriin. Lisäksi tuvan eteen oli rakenteilla kiviterassi ehkäisemään eroosiota.
Kolmen kilometrin päässä Ruktalta lounastimme pienen kuivuvan järven rannalla,...
...josta jatkoimme matkaa kohti kanjonia. Kanjoni alkoi hahmottumaan osittain, kunnes se paukahti sitten yhdellä kerralla silmien eteen.
Sävähdyttävä näky, kertakaikkiaan! Tähän asti maasto oli ollut helppokulkuista, minkä jälkeen alkoi ylös alas nouseminen ja laskeutuminen.
Kuuluisalle Fjellon putoukselle ...
...laskeuduimme rakennettuja puuportaita pitkin. Haavan lehdit havisivat vienon tuulenhenkäyksen käydessä rinteessä. Ensimmäinen kahlaamo oli merkitty karttaan tälle purolle, mutta kiersimme sen noin satakunta metriä putoukselle päin. Fjellon putouksella yöpyivät meidän kanssamme kolme muutakin kahden kolmen hengen porukkaa.
Tyylikkäässä Fjellon turvekammissa...
...teimme ilta-ateriat ennen kömpimistä telttaan. Telttapaikalle oli järjestetty jopa puulaverit, joita tottakai käytimme, eipähän ainakaan kylmä hohtanut maasta kroppaan.
TORSTAI 4.9
Fjello - Buordjeaggi - Kuivi - Buordnajeaggi
Päivätaipaleen pituus 25 km
Heti aamulla nousimme jyrkkää rinnettä ylös. Arg! En tiedä, mutta aamulla heti tunturiin nouseminen on hirveän hankalaa, vaikka voimia olisi kuinka niin…
Nuo pienet saastaisat tunturimittarit olivat käyneet täälläkin napostelemassa koivun lehtiä.
Suurin osa koivuista oli jo lähes maatuneita. Jokunen rohkea vielä sinnitteli pystyssä odottamassa kovempaa myrskytuulta päästäkseen lajitovereiden seuraksi maapuuksi.
Ylängöllä matka taittui ripeästi, ja erkanimme Bodosroadjan kohdalla Guivin lenkille. Buordnajeagin telttapaikalle saavuttuamme laitoimme majoituksen valmiiksi ja ruokailimme. Ilman kantamuksia jatkoimme sitten matkaa kohti Guivin tupaa ja Guivia.
Juuri ennen autiotupaa raekuuro oli yllättää meidät, mutta vauhdilla pinkaisimme kämppään, jossa odotimme sään paranemista. Guivin tuvan erikoisuuksiin kuului se, että talvisaikaan puuvajaan ja käymälään pääsee suoraan tuvan kautta.
Tuvalla tapasimme jälleen samat naiset kuin Fjellollakin. Turisimme niitä näitä naisten kanssa, jotka kertoivat oman Saariselän harharetkensä pitsilakanoiden kanssa menneiltä vuosilta ja ihmeellisestä Reijo-miehestä, joka tekstaili yksipuolisesti ja –mielisesti yhden naisen kanssa. Mieli olisi ollut jäädä pidemmäksi aikaa turisemaan, mutta ennen pimeyttä oli ennätettävä vielä Buordnalle.
Guiville (640 m) nousu oli yllättävän helppoa, sillä 4 kilometrin nousuun meni aikaa vain 62 minuuttia. Huipulla tuuli aivan armottomasti, joten siellä emme viitsineet aikaa turhaa kuluttaa, vaikka maisemat olivatkin komeita.
PERJANTAI 5.9
Buordnajeaggi - Suohpasjavri - Tapiola Goahti
Päivätaipaleen pituus 26 km
Samaa tuttua reittiä takaisin tallustelimme Guivin lenkin risteykseen asti, josta jatkoimme kohti pohjoista. Ilma oli lämmennyt selvästi alkuviikon viimoista. Ennen päivän ensimmäistä kahlaamoa, 14 kilometrin kohdalla, pidimme paussin jyrkän rinteen alla olleella kuvankauniilla tulipaikalla. Paikalle pyrähti kuukkeli meitä iloisesti tervehtimään ja tekemään tuttavuutta.
Joen ylitimme kahlaten reiteen saakka ulottuvassa vedessä. Vaijeri oli helpottamassa joen ylitystä. Toista kahlauspaikkaa ei tarvinnut odottaa kuin 1,5 km, ja se oli taas siinä. Ennen tätä kahlausta lounastimme nuotiopaikalla. Täällä tapasimme vasta päivän ensimmäiset vaeltajat sitten Fjellon.
Suohpascopman rinteellä olevassa kangaskodassa istahdimme hetken. Päivän viimeiset kilometrit olivat maastollisesti raskaita, jatkuvaa kivikko- ja juurakkopolukossa tallustamista. Välillä kulkemista oli helpotettu tukipuilla ja –köysillä. Saapuessamme Tapiola Goahti –teltta-alueelle alkoi pikkuhiljaa tihuttamaan ja tiesimme sadeillan ja –yön olevan edessä.
Heikkokuntoisessa kammissa puhelias oman tien kulkija oli levitellyt tavaransa levälleen pitkin lavereita kuin valtakunnan kuningas. Tuo kammi oli oikeastaan kota, sillä maalattian keskellä oli nuotiopaikka ja katossa savuaukko. Tultakin hemmo oli yrittänyt saada aikaan, mutta lähinnä se oli ollut kodan savustamista.
Rupateltuamme hetken lähdimme etsimään sopivaa telttapaikkaa, joka löytyikin sopivasti pusikoiden keskeltä vanhalta telttapaikalta.
LAUANTAI 6.9
Tapiola Goahti - Kenespahta
Päivätaipaleen pituus 10 km
Viimeiset jäähyväiset jätimme jo lähes shorttikelien vallitessa Kevon kanjonille.
Ja olimme valmiit vihoviimeiselle pikataipaleelle. Appelsiinitätejä tapasimme muutama kilometri ennen tien vartta. Tädit olivat päiväretkellä. Pari viimeistä kilometriä olivat pelkkää laskettelua.
Heti puolenpäivän jälkeen saavuimme portaille, jotka johdattivat meidät Utsjoen tien varteen. Siitä jatkoimme noin puolisen kilometriä Kenestuvalle saunomaan ja yöpymään vanhassa postinjakajan levähdyspaikassa.
SUMMA SUMMARUM
Muotkan maasto on helppokulkuista ja suunnituksellisesti selväpiirteistä, ja jopa Kymi-Savon osakunnan jäsenet pysyivät kartan ja kompassin avulla reitillä, vaikka kepsu olikin varmuuden välttämiseksi rinkassa. Ihmettelimme vain, mikseivät ihmiset olleet vielä omineet Muotkan aluetta kohteekseen. Ehkäpä tupaverkoston harvuus ja Kevon läheisyys pitivät ihmiset loitolla alueelta. Niin luonnon kauneutta ja rauhallisuutta on Muotkalla.
Jylhää ja rehevyyttä edustaa Kevon kanjoni, jossa pitkiin päivätaipaleisiin ei ole mahdollisuutta kuin tosi hyväkuntoisilla kavereilla, sillä edestakaiset ylös- ja alasmenot vaativat kuntoa Kevojoen sivuhaaroilla. Mutta maisemat korvaavat kyllä reitin rasittavuuden.
Tunturimittarin tekemät tuhot 1960-luvulta olivat vielä selkeästi havaittavissa tunturialueella. Pökkelöityneet puuvanhukset kököttivät mitkä pystyssä mitkä maassa vielä siellä täällä, uutta puusukupolvea ei juurikaan ollut vielä havaittavissa.
Takaisin
