Ylläs
I-PÄIVÄ
Ennen varsinaista retkeilyä Ylläksellä kävin Kautolan pariskunnan omistamalla avoimella hyväkuntoisella kolmen hengen hirsikammilla, joka sijaitsee Muonio-Kolari-tien tuntumassa.
Poroaitauksen vieressä sijaitseva kammi on harvan kävijän kohde. Vain muutama retkeilijä käy tervehtimässä tätä kammia vuodessa. Tosin harva tietäkää kömmänän paikkaa.
Ikkunattomaan kammiin kömmin katossa olevasta ovesta. Vastaan pöllähti ummehtunut haju. Hetken tuuleutettua kammin ilma raikastui. Nurkassa kökötti upea takka. Vierellä olevalta hakkuuaukolta pystyi hakemaan hakkuutähteitä poltettavaksi takkaan. Lavereiden päällä köhötti talja nukkujan aluseksi.
Kammi oli muuten siistissä kunnossa, mutta takka oli täyteen ahdettu tyhjiä kaljatölkkejä. Ihmettelen, kun noita tyhjiä tölkkejä ei jakseta kantaa pois tuvasta. Täytenä ne jaksetaan kyllä kantaa paikalle. Käsittämätöntä!
Pidetään kammi siistinä, niin saamme iloita sen avoimuudesta jatkossakin. Lisää tällaisia, kiitos!
Saivon kierros – Hangasmaa
Reitin pituus 9 km
Paholaisella hurautin Äkässaivon polun varteen. Saivon kierroksen varressa sijaitseva Äkässaivon kirkkopahta on vanha lappalaisten uhripaikka,
jonne tuotiin lampaita ym. uhrilahjoja jumalille. Iso kivi sijaitsee Äkässaivon rannalla. Saivo on pieni ympyrän tai soikean muotoinen ja hyvin syvä järvi.
Hangasmaan avoin hyväkuntoinen porokämppä sijaitsee muutaman kilometrin päässä Äkässaivolta kaakkoon kauniin mäntyisen metsärinteen laidalla vanhalla poroerotusalueella.
Tämä huoltamaton kämppä oli sisältä saastainen kuten moni muukin vastaavanlainen avoin kömmänä. Pöytä oli täynnä ruoanjätteitä ja tupakantumppeja, lattialla ja laverilla puunlastuja ja muuta roskaa, takka täyteen ahdettu olutpulloja. Ilman siivousta majalla ei tee mieli pitää sadetaukoa tai yöpyä. Vieraskirja oli pöydällä kaiken moskan seassa. Eipä tehnyt sitäkään mieli lueskella saati jättää terveisiä siihen.
Saman katon alla erillisessä liiterissä näytti olleen polttopuita. Mutta kulkija joka lämmittää tupaa, hakee metsästä oksaa ja risua takan lämmittämiseen. Piippu oli katon rajasta eristetty valtaisalla laastimällillä. Eipä ainakaan sade tee tuhojaan piipunrajasta kämppään.
Pihapiirissä oli lisäksi kolme kirkkaanväristä avointa törkyistä varastoparakkia ja parhaat päivänsä nähnyt kotavanhus. Vieressä sijaitseva pieni aidattu poroerotusalue järeine mäntyineen oli idyllisen näköinen. Vaikka rakennukset olivat sisältä törkyisiä, niin itse alue oli siistissä kunnossa. Pienellä työmäärällä tästäkin alueesta saisi ulkoilmamuseokohteen Ylläksen kävijöille.
Kaunismaa – Muusalammit – Kätkätunturi – Kaunismaa
Reitin pituus 18 km
Paholaisella kaarsin seuraavaksi Kaunismaalle. Vuolittaman kämppä sijaitsee 200 metrin päässä peruskunnostetulta metsäautotieltä mäntyisen ensiharvennusmetsän keskellä. Kämppä on pieni kahden hengen siisti idyllinen takalla varustettu.
Vieraskirjan mukaan sulan maan aikana kämpällä ei ole kävijöitä ruuhkaksi asti. Jokunen vuosi sitten tuvalla ei ollut kesä- ja syysaikaan käynyt kuin yksi retkeilijä! Nytkin olin kolmeen viikkoon ensimmäinen kävijä. Viimeinen sivauttelija oli käynyt tuvalla toukokuun alussa. Sen sijaan talvella riittää kävijöitä, sillä hiihtoreitti kulkee kämpän kautta.
Pyöräreittiä pitkin siirryin Muusan päivätuvalle Muusalammen rannalle.
Tuvalla on Ylläksen muista tuvista poiketen kaasuliesi käytössä retkeilijöitä varten. Kapeat penkit kulkevat seinän vieriä pitkin, joten yöpymiseen tupaa ei ole tarkoitettu. Laverit puuttuvat.
Muusalta lähdettyä horisontissa näkyi Kätkän paljas laki, jonne matkani vei seuraavaksi.
Pyöräreitti johdatti metsätalouskäytössä olevan Pyhätunturin (450 m) vieritse kohti Merkkisenkaltion laavua. Laavun vieressä oli latukioski. Hinnasto roikkui kioskin ulkopuolella. Pullaa, mehua ja munkkia saisi 1,50 euron hintaan, tosin myyjää ei näkynyt missään. Oli kaiketi jäänyt kesälomalle. Vieressä pulputti iloisesti kirkasvetinen ja hiekkapohjainen lähde. Oli aika nauttia kylmää lähdevettä.
Kävelyreitti siirtyi Liikenysvaaran Kätkätunturin väliseen rehevään kuruun. Sulamisvedet solisivat valloittavan vallattomina pitkin kurun rinnettä. Kurusta polku nousi aluksi jyrkästi ja sitten loiveten kohti Kätkätunturin huippua, Isolakia (504 m). Huipun viereen Mehtähallitus oli rakentanut vastikään laavun tulipaikkoineen hulppealle paikalle. Mikäs siinä oli katsella maisemia ja paistella vaikkapa makkaraa! Tämä uusi laavu on korvannut Kätkärinteen puolivälissä sijainneen romahtaneen rättikodan.
Isolaki on huipulta puuton ja rakaton, jos ei huomioida paria puolentoista kahden metrin korkuista kuusirypästä ja jokusta isoa lohkaretta. Huipulla oli aivan tyyntä. Tuskin tunsi tuulen hiventäkään ihon hipiällä. Teepaitakelissä sai nauttia ilta-auringon kajoa huipulla. Kätkätunturilta avautui näkymä itään raiskatulle Levitunturille (530 m). Toivottavasti Kätkälle ei tule käymään kuten Leville, että sekin kahlitaan matkailu – ja laskettelukäyttöön. Tällaista on kuulemma puhuttu. Lounaasta paljastui bumerangimainen Aakenustunturi (565 m), jonka takana pilkotti Ylläs.
Taivaanrannassa, Kätkältä pohjoisluoteeseen, avautui muhkurainen tunturijono. Mitä lienee, totesin.
Kätkätunturilta palasin samaa reittiä takaisin kuruun, josta polkua pitkin jatkoin Kätkän laavulle. Laavulta lähtiessä kuulin parini retkeilijän lähestyvän idästä päin. En kuitenkaan jäänyt odottamaan taivaltajia, vaan jatkoin matkaa Pyhätunturin rinnettä pitkin Hirvikämpälle.
Vuolittaman kämpälle saavuin yhdentoista maissa. Sytytettyäni tulen takkaan alkoi kuin salaman iskusta myrskyisästi tuulla ulkona. Tuuli ulvoi koko yön. Pari kertaa yön aikana myräkkä paukautti oven selkosen selälleen. Unesta ei oikein tullut mitään.
II-PÄIVÄ
Pyhäjärvi – Lainiotunturi – Kesänjärvi – Pyhäjärvi
Päivämatkan pituus 37 km
Pyhäkodalle, Pyhäjärven koillisrannalle, johtaa hyväkuntoinen metsätie. Sinnepä Paholaisella kurvasin aamuraikkaassa säässä. Rannassa sijaitsee info- ja jätepiste sekä laavu, kota ja veneiden laskupaikka. Järven itärantaa pitkin reitti jatkui ensin poltetun rakennuksen pohjille ja sitten uudehkolle Vareskodalle, jossa tapasin naisen ja miehen päiväretken alkutaipaleella.
Mies kysyi minulta tiesinkö, oliko Mehtähallitus rakentanut uuden sillan puretun entisen paikalle Lainiolompolan itäpuolella kulkevan Lainiojoen (Järvisuvannon) yli. Enpä tiennyt, vastasin. Kaksikon oli tarkoitus suunnata siihen suuntaan. Mies totesi, että Tammituvan kohdalla Lainiojoen ylitse menee ihan komea riippusilta. Ja jatkaen, että Villen kämpälle pystyy kävelemään sulan maan aikana hiihtoreittiä pitkin lännestä päin. Tosin netissä oli jossain vaelluskertomuksessa mainittu viimeksi mainitun reitin ylitsepääsemättömästä vesistön ylityksestä sulan maan aikana. Ketä tässä uskoisi? Kannattaa ehkä pirauttaa Kellokkaaseen.
Vareskodan kohdalla järven toisella puolella piti olla kartan mukaan Huuhkajakota, jota en tiirailusta huolimatta huomannut. Joko kota oli purettu tai sitten se oli hyvin maastoitettu, tuumasin.
Pyhäjärven autiotuvalle saavuin aamuyhdeksän maissa.
Pihalla kopistellessani alkoi tuvasta kuulua koiran haukuntaa. Avatessani oven kimppuuni hyökkäsi kaksi hirvenkokoista koiraa. Tosin koirat eivät sananmukaisesti hyökänneet kimppuuni, vaan tulivat tervehtimään ja haistelemaan outoa kulkijaa. Mutta kuitenkin. Kämpässä oli vielä tuutimassa kahden miehen ja naisen seurue. Herätin heidät tylysti. Herrasmiehenä tietenkin esitin pahoitteluni, vaikka tosiasiassa tuo herätys oli aivan oikein noille vi*#n nu#*ssijoille. Kerta pitivät rakkejansa sisällä. Olivat tulleet järven länsipuolella olevan Pyhätunturin (485 m) yli.
Pihapiirissä oli viimeistelyä vaille valmiina kaksihuoneinen Hotelli Helpotus vanhan ränsistyneen kallellaan olevan huussin tilalle ja alempana pari laavua.
Reitti jatkui kosteikkoista maita pitkin Kolmentunturinojalle, josta pikku hiljaa aloin kartoittamaan siirtymistä Lainiotunturille (613 m).
Huipulle lähdin nousemaan tunturin kaakkoispuolella olevan pikku nyppylän (311 m) länsipuolelta. Jo hetken nousun jälkeen astui kuvaan helvetinmoinen kivirakka. Ei mitään lohkarerakkaa vaan pientä liuskekivityyppistä rakkaa, mikä jalan alla kavalasti luisti alta pois. Voi vain kuvitella, mitä kulku olisi sateen kastelemilla kivillä.
Nousin aluksi Lainiotunturin pohjoisemmalle ja matalammalle huipulle. Jyrkin osuus oli takana, edessä oli enää vajaa 1,5 km jo ihan mukavassa maastossa kulkua korkeammalle huipulle. Näiden lakien välissä avautui luoteeseen komea Lumikuru, joka oli vielä nimensä mukaisesti lumen peitossa.
Huipulle saavuttuani edessä avautui vaatimattomannäköinen Kesänki (520 m) ja sen takana luminen ja ylväs Ylläs (718 m).
Huipulla tuuli armottomasti. Tuulta vasten pystyi nojaamaan huolettomasti.
Laskeuduin Lainiotunturilta suoraan kohti kaakkoetelää. Valitsemani reitti oli pahin mahdollinen, sillä koko laskeutuminen oli rakkaista. Olisi pitänyt valita laskeutuminen suoraan idässä sijainneelle polulle, ja sieltä etelään. Nyt rakkaista osuutta tuli puolta enemmän. Matkassa säästin, mutta aikaa kului enemmän ja varpaani kokivat kovia kumikkaissa.
Onneksi pääsin alas Hangasojalle, jossa lounastin nuudelisoijakeiton. Ärjyn mausteseoksen oli nuudelipakkaaja laittanut pussiin. Mausteen piti olla kananmakuista, mutta lähinnä se oli tulista tabascoa. Vedellä helpotin polttavaa läppeäni.
Vajaan kolmen kilometrin päässä sijaitsi Latvamajan kookas latukahvila, jonka kimpussa oli tusinallinen Mehtähallituksen miestä peruskorjaamassa kattoa. Sivuutin kahvilan jatkaen matkaa kohti Kesänkijärveä. Hetken kuluttua takaa rytkytti ohi yksi Mehtähallituksen mies peräkärryllisellä mönkkärillä. Ja kohta kävellen pari innokasta rakennusmiestä. Annoin tietä. Miehillä oli kuulemma kiire kotiin töistä. Minulla sen sijaan oli aikaa kellon näyttäessä kolmea.
Kesänkijärven itäpuolella, yksityisen ylläpitämällä Kesängin Keitaalla, loputkin remppamiehet saavuttivat minut. Kuulemma jatkoivat matkaa veneellä tien varten. Nooh, miehet siirtyivät veneeseen Kesänkijärvelle ja minä polulle järven pohjoispuolelle. Eteläpuolella nousi järvestä jyrkän jylhäisesti Ylläksen etumasto, Kellostapuli (502 m). Reilun puolentoista kilometrin taivalluksen jälkeen saavuin Kesänkijärven länsirannalle tien laitaan. Ja siellä jälleen tapasin nämä miehet. Tuumin itsekseni, etteipä miehillä kiirettä ollut kotia, vaikka niin innokkaasti olivat polulla ohittaneet. Kiirettä oli vain päästä työmaalta pois.
Soratietä taivastellessa ohitin hulppeita uusia loma-asuntoja ennen kuin aloin nousta Kesängin Tahkokurun laavulle, jossa otin pienet iltaviiden nokoset. Kurulta matka jatkui miellyttäväkulkuisessa maastossa Hangaskurulle ja edelleen Mehtähallituksen hulppealle Kotamajan latukahvilalle, jossa oli myös korjaustyöt menossa. Pihapiirissä oli avoin hehtaarihallinkokoinen kota, jossa laitoin illallisen á la nuudelia kermakastikkeessa. Pihasta maisema avautui upeana edessä aukenevalle niittysuolle, jonka keskellä kekotti vanha heinälato, ja sen takana Lainiolle.
Pötsi täynnä jatkoin matkaa jo tutuksi käynyttä Kolmentunturinojan ryteikköistä polkua pitkin takaisin Pyhäjärven autiotuvalle, jossa tapasin nuoren parin. Olivat muuten se sama kaksikko, joka oli edellisenä iltana tullut Kätkän laavulle heti minun lähdettyä sieltä. Turisimme hetken. Iltakymmenen maissa olin sitten takaisin Pyhäkodalla, jonka laavuun majoituin. Tuuli oli tyyntynyt pilvettömältä taivaalta. Oli tulossa kylmä yö.
III-PÄIVÄ
Pyhäjärvi – Molosjänkkä – Aakenustunturi – Pyhäjärvi
Päivämatkan pituus 18,5 km
Kylkeä vaihdoin varmaan sata kertaa yön aikana. Yöllä oli rapinaa kuullut niin laavun katolta kuin ulkoseinältä. Oliko siellä touhustellut joku pikkunilviäinen vai orava? En tiedä. Linnutkin pitivät sellaista konserttia, ettei paremmasta väliä.
Aamulla lähdin takaisin Pyhäjärven autiotuvalle. Yö oli tosiaan ollut kylmä, sillä rahkasammal kahisi jalan alla ja pienet suolätäköt olivat riitteessä. Alun perin tarkoitus oli kävellä tuvalta Lainiolompolan kautta Tammituvalle ja sieltä edelleen Totovaaran rinnettä pitkin Moloslehtoon. Mutta sillanpuute Lainiolompolossa muutti suunnitelmaani. Kävelin Pikku Molosjänkän ja Ylä-Moloslehdon märkää polkua pitkin Ylä-Molosojalle. Ja sieltä nousin mukavankulkuista maastoa pitkin Moloslehtoon, josta kartan mukaan alkaisi laskeutuminen rinnesuotyyppiselle Isolle Molosjänkälle. Mietin, miten märkää lienee jängällä.
Todellisuudessa Iso Molosjänkkä on aapasuo, joka näyttää tasaiselta kuin Pohjanmaan aukean laakeat maat. Suon yli oli rakennettu 1800 metrin matkalta pitkospuut. Jängältä avautui edessä Aakenustunturi ja Vaulokuru.
Matka taittui nopeaan pitkoksia pitkin. Opastaulujen mukaan vielä 1950-luvulla erämaatalojen asukkaat olivat jängältä käyneet niittämässä heinää karjalle. Heinät he olivat korjanneet joko suopaan tai latoon. Pari latoa oli vielä jäljellä entisajoista. Heti Molosjänkän reunassa oli Moloslehdon päivätupa ja laavu.
Päivätuvalta alkoi helppo nousu kohti Vaulokurua. Polulla loikoili kyykäärme liikkumattomana. Tarkempaa tiedostelua en tehnyt, vaan kiersin nilviäisen lännen kautta. Kurusta polku jatkui Aakenuksen korkeimmalle huipulle Pallilaelle (565 m).
Pallilaki oli jokseenkin helppokulkuista maastoa, jokunen kivi oli sattunut Luojalta tipahtamaan kulkijan taivalta vaikeuttamaan.
Laki koostui kahdesta lähes samankorkuisesta huipusta, joiden korkeusero on lähes olematon.
Huipulta pystyi havaitsemaan Aakenuksen sirppimäisen muodon ja sen kolme muuta huippua: etelässä Vasalaen ja Moloslaen (530 m) ja lännessä Vareslaen. Lännessä aukeni perätysten Lainio-, Kesänki- ja Yllästunturi. Ja koillisessa Pyhä-, Kätkä- ja Levitunturi. Pyhätunturin länsipuolella sijaitsevalla Katajavaaran rinteellä paistoi silmiin kammottava pyöreänmuotoinen avohakkuualue.
Pallilaelta laskeuduin Vareslaen kautta luoteeseen kansallispuiston ulkopuolelle, mistä alkoi heti männikön ensiharvennusalue. Hakkuukuvion reunaa pitkin laskeuduin Pyhäjärvelle. Polkua oli käytetty ajourana, joten veden täyttämät urapainaumat ja hakkuutähteet hidastivat matkantekoa ja nostattivat painokelvotonta tekstiä huulilleni.
Pyhäjärven rantaan päättyi tämä kolmen päivän retkeily Ylläksellä. Näkymät varsinkin tuntureiden huipuilta olivat hulppeat. Tällä kertaa jätin tarkoituksella Yllästunturin lähimaastot Varkaankuruineen käymättä. Sinne on helppo poiketa seuraavalla kerralla päiväretkellä valtatie kaksykköseltä mennessä kohti Käsivartta.
Takaisin
