Lemmenjoki 2007
PERJANTAI 24.8
Angeli – Vallen kesätupa – Porttiköngäs
Päivätaipaleen pituus: 5,5 km
Sää: +15 astetta. Aurinkoista jokunen lyhyt sadekuuro.
Ivalo – Näätämö –bussi lähti tupaten täynnä klo 15:15 Ivalon Matkahuollosta. Bussiin ahtautui meidän lisäksi muutama vanhempi paikallinen, koululaisia ja jokin nuorisoretkeilyporukka. Bussin öljylämpötila keikkui punaisena koko matkan. Pääsimme kuitenkin Inariin klo 15:50. Hyppäsimme bussista, ja odottelimme tulevaa Inari – Angeli -kutsutaxia. Taxi kaarsi Inarin Infon eteen klo 16:10. Taxissa kulki myös yksi paikallinen vanhemman puolen herrasmies, joka oli nauttinut Inarissa muutakin kuin kansalaisluottamusta. Mies tarjosi meille ”Talvisotaa”, josta kieltäydyimme kohteliaasti. Heitimme miehen matkalla kotipaikalleen. Mukava mies kerta kaikkiaan.
Palaanpa tässä mystiseen Inari – Angeli –kutsutaxiin. Keväällä olin surffaillut Matkahuollon sivustolla, jonka mukaan e.m. vuoro olisi lopetettu 31.12.2006. Tiedustin sitten asiaa Metsähallituksesta, jonka mukaan vuoro pitäisi olla, mutta pyysivät varmistamaan Inari Infosta. Nooh, niinpä tein. Inari Infossa vastasi puhelimeen joku nuori typykkä, jonka mukaan vuoro ei enää kulje vuonna 2007.
Emme vielä lannistuneet, vaan soitimme paikalliselle taxiyrittäjälle tiedustamaan ko. vuorosta. Ja vastaus löytyi: vuoro ajetaan perjantaisin klo 16:00. Käsittämätöntä, että Inarin kunta, joka on ostanut palvelun, ei tiedä mitään asiasta. Annoin vielä palautetta asiasta myös Matkahuollolle, joka vastasi tylysti, ettei heidän tehtävänsä ole kysellä vuoroja kunnilta, liikennöitsijöiltä ja muilta tahoilta. Vaan ko. instanssit ilmoittavat vuorot Matkahuollolle. Todellisin syy tähän mystiseen vuoroon lienee se, että taxiyrittäjät saavat könttäsumman kunnalta ajoivatpa he tai sitten eivät vuoroa. Yrittäjillä ei liene mitään intressiä ilmoittaa ko. vuorosta etiäppäin. That´s it.
Taxiyrittäjä peri 10 euroa matkasta ja heitti meidät Angelin hiekkakuopalla pois taxista klo 17:30. Oli aika aloittaa vuoden 2007 eräretkeily…
Sääskeä oli ilmassa vielä runsaasti savolaisen mittapuun mukaan, vaikka elettiin jo elokuun 24. päivää. Viime vuonna samaan aikaan Vätsärissä ei ollut sääskiä ilmassa kuin iltamyöhällä. Räkkäkesä on ollut suotuisa Lapissa tänä kesänä.
Alkutaival sujui pitkin kapeaa soratietä, mikä muuttui pian mönkijäuraksi. Ura kulki välillä Inarijoen ja välillä korkeammalla. Ennen Vallen kesätupaa oli potentiaalinen kahlauskohta yli Inarijoen.
Vedet olivat korkealla ehkäpä 15 senttimetriä yli normaalin.
Vallen kesätuvan ja parin muunkin yksityiskämpän pihan lävitse kuljimme poroaidan kupeessa.
Porttiköngäs kumusi kauaksi. Lähestyimme kumua ja tulevaa telttapaikkaamme. Vesi kohisi ja kuohui komeasti könkäällä. Könkään vieressä, heinittyneen ja umpeenkasvavan pikkulammen pohjoispuolella, sijainnut rajavartioston tupa oli purettu. Jäljellä oli enää valtaisa kivikasa kertomassa tuvan sijainnista. Joihinkin karttoihin oli kämppä merkattu väärin ko. lammen itäpuolelle.
LAUANTAI 25.8
Porttiköngäs – Kaaresuvanto – Lauravaara – Guovzuroaivi - Stuorravoggi
Päivämatkan pituus: 17,5 km
Sää: +13 astetta, aurinkoinen
Aamu valkeni auringon paisteessa. Poroaidan kupeessa mönkijäuraa pitkin jatkoimme matkaa. Hyvin peitteisessä maastossa kuljimme Kaaresuvannon poroaidan 90 asteen mutkaan.
Mietitti, missä vaiheessa Lauravaara alkaisi häämöttämään horisontissa. Rovavaaran metsäisen lounaisrinteen jälkeen hyvästelimme poroaidan ja siirryimme ennen Moulkkijärveä poluttomaan maastoon kohti Lauravaaraa (450 m). Alun hikinen ja jyrkähkö nousu sujui hitaanpuoleisesti tunturikoivikossa. Lauravaaralta koilliseen ulottuvan selänteen kautta näytti olleen helpoin kulku kohti huippua. Mutta alun jälkeen meno nopeutui ensiksi Lauravaaaran koilliselle huipulle (410 m)
ja sitten korkeimmalle huipulle. Huipulla keitimme sumpit ja ihastelimme Kietsimän tunturijonoa.
Vaaralta laskeuduimme eteläpuolen töppyröiden itäpuolitse Guovzuroiaivin (470 m) juurelle. Jälleen oli edessä tunturikoivikko-osuus. Minä rakastan kulkemista tunturikoivikossa. Ja v*dut. Kukapa tykkäisi. Jyrkähkön alkunousun jälkeen hengitys elpyi ja kulku maistui. Guovzulta laskeuduimme jyrkkääkin jyrkempää rinnettä pitkin poroaidalle ja mönkijäuralle. Luojan kiitos, ettei tuota rinnettä tarvinnut nousta. Nitroja olisi tarvittu.
Hankalan suojorpakon jälkeen saavuimme poroaitojen risteykseen, josta jatkoimme kangasmaastoa pitkin Stuorravoggin porokämpälle. Emme tienneet oliko kämppä auki vai lukittu. Kämppä oli nyt auki. Oven kupeessa luki ”Open”. Kartoissa Stuorran porokämppä oli merkitty lukituksi. Neljän hengen tupa oli hyvässä kunnossa. Harmiksemme vieraskirjaa ei tuvalle oltu toimitettu. Yliselle oli koottu peräkärryllinen olut- ja viinaputeleita. Noh, levytimme hetken. Katsastimme tarkoin asemapaikkamme. Vieressä kulkeneen poroaidan kupeessa solisi puro pienimuotoisen lehdon läpi. Puron varren viereistä polkua pitkin kävin Kietsimän leveää uomaa ihailemassa. Rantaan oli rakennettu lukittu rajavartioston tupa. Katolla ollut aurinkopaneeli kertoi rajamiesten kämpän tasosta jotain. Ikkunat oli luukutettu.
Ennen iltapalaa haimme maastossa maarisuja ja –oksia kamiinan lämmittämiseen. Oli aika rentoutua.
SUNNUNTAI 26.8
Stuorravoggi – Stuorrabogoaivi – Rouvoiva – Jäkäläpää – Mikonjärvi – Pystykurkkio – Vaskojoki
Päivämatkan pituus: 23,5 km
Sää: +10 asteeta, tihkua ja aurinkoa
Aamulla palasimme takaisin puolisen kilometriä poroaitojen risteykseen, josta kuljimme kilometrin verran poroaidan kuvetta itään, josta aloitimme nousun Stuorrabogoaiville (565 m). Alku sujui jälleen kerran tunturikoivikossa. Sumukin alkoi hiljalleen peittää Stuorran huippua. Huipun saavutettua sumu oli sankka, joten fotoista sai pelkkää harmaata mössöä katsottavaksi. Stuorralta matka jatkui joutuisasti avomaastossa Rouvoivalle (520 m).
Rouvoivalla sumusta ei ollut enää tietoakaan. Rouvoivan kupeessa tavoitimme polun, ilmiselvästi ihmisen aikaansaaman, ei minkään poronpolun.
Pitkin polkua taivalsimme kilometrin verran, jonka jälkeen ura kääntyi Jäkäläpään (544 m) länsipuolelle. Minne polku johti, sitä emme tienneet. Kenties Kietsimäjärven rajavartioston tuvalle tai vain Kietsimäjoen varteen. Me siirryimme sen sijaan poluttomaan maastoon ja kohti Jäkäläpäätä, jonka lounaisrinne oli rakkaista, minkä pystyimme ohittamaan tyylikkäästi. Jäkäläpäältä avautui jälleen Kietsimäjono tyylikkäimmillään. Etelässä metsäisemmät Laurivaarojen kaksi huippua (410 m ja 440 m). Ja pohjoisessa eilis- ja tämän aamupäivän korkeat huiput.
Rankkojen tunturihuiputuksen jälkeen oli vuorossa laskeutuminen tasaisemmille maille. Alun perin tarkoitus oli kulkea ja ruokailla Mikonjärven pohjoispuolella, mutta järven pohjoispuolen jänkäosuus ei houkuttanut. Joten siirryimme jälleen kerran poroaidan syleilyyn Mikonjärven eteläpuolelle. Haeskelun jälkeen löysimme virtaavaa vettä Mikonjärveen etelästä laskevasta suojorpakosta. Oli lounaan aika.
Lounaan jälkeen päätimme tehdä piston Pystykurkkiolle. Otimme mukaan kahvivermeet. Hankalasti ylitettävän Mikonjärven eteläpuolen suojorpakon jälkeen kohtasimme tusinan yksilön riekkolauman, josta yksi oli ilmeisesti loukannut siipeänsä. Siipirikko räpytti, räpytti ja pyrki kaikilla voimilla lentoon. Onnistumatta kuitenkaan. Nopeasti pyrimme ohittamaan riekkolauman. Oli edessä jälleen poroaitojen risteys. Eikä missään näkynyt porttia, joten huojuvan aidan ylitys oli edessä. Vähitellen maasto jyrkkeni jyrkkenemistään. Kumukin alkoi kuulua. Viimeinen viisikymmenmetrinen olikin sitten pystysuoraa seinämää pitkin laskeutumista kohti Pystykurkkiota.
Pystykurkkio sijaitsee upeassa kanjonissa Kietsimäjoen syleilyssä. Kietsimä virtaa pystysuorien kallioseinämien välissä vaahtoimena. Kurkkio sijaitsee todella Jumalan selän takana, jos mittarina pidetään lähintä tietä. Lähimmiltä tieltä (Kalmankaltiosta, Angelista, Lemmenjoelta) on matkaa kurkkioon kolmisenkymmentä kilometriä. Eipä ollut kurkkion rinteet ja näköalapaikat kuluneet ihmisten jäljistä. Jokunen oli rakentanut kivistä joenvarteen tyylikkäitä kivirakennelmiä. Rannalla keitimme kahvit. Paikka oli varmasti yksi retkemme komeimpia. Käykää ihmiset ihmeessä Pystykurkkiolla! Oli aika siirtyä jälleen arjen todellisuuteen ja poroaidan kupeeseen.
Loppupätkä reilu seitsemän kilometriä kului kosteiden suojuottien ja komeiden kangasmetsäsaarekkeiden kautta kohti Vaskojokea. Suojuottien ylitykset valkkareissa ei olisi onnistunut, niin kosteita ja mutaisia olivat jorpakot. Gummisaapastalebaaneilla vain muta roiskui, kun ylitimme kosteikkoja. Tosin aivan huollettomasti ei kosteikkoja voinut ylittää. Hyppimällä heinätuppaalta toiselle ei mulittu. Vesipinnat olivat sauvalla kokeillen pohjattomia.
Ennen Vaskojokea näytti olleen sopivia telttapaikkoja. Jatkoimme kuitenkin poroaidan kuvetta pitkin Vaskojoelle. Joen pystyimme häthätää ylittämään kumisaappailla. Varren pituus riitti. Ylityksen jälkeen haimme sopivaa telttapaikkaa. Lopuksi paikka löytyi joen itäpuolella olleen lammen itärannalta.
MAANANTAI 27.8
Vaskojoki – Postijoki – Maantiejoki – Latnjoaivi – Vaskojoki
Päivämatkan pituus: 24,5 km
Sää: +11 astetta; tihkua ja aurinkoa
Aamulla jatkoimme matkaa samantyyppisessä maastossa kuin koko edellispäivän iltapäivän ja illan: vuoronperään suojorpakoita ja kangassaarekkeita. Poromiesten kotakehikko ja useat öljytynnyrit muistuttivat aamupäivän ajan ihmiselämän läheisyydestä, mikäli ei sattunut katsahtamaan oikealla puolella kulkevaa poroaitaa.
Saavuimme Postijoelle, joki oli poroaidan kupeessa astetta leveämpi kuin aiemmin ylittämämme Vaskojoki.
Postijoen vesi oli yllättävän sameaa, muttei ihme, kun katsastimme karttaa, sillä kovia kokenut täysi myllerretty Miessijoki laskee Postijokeen. Eipä tehnyt mieli ottaa juomavettä joesta. Postijoen ylityksessä riitti jälleen juuri ja juuri saappaan varsi. Ylitettyämme pidimme tauon, ja katsos kummaa jälleen kerran saimme tauolla niskaamme saderyöpyn. Totesimme saappaiden tuuleutuksen olevan turhaa sadesäällä, ja jatkoimme matkaa.
Joen ylitettyä jätimme jälleen kerran hyvästit poroaidalle ja suuntasimme kohti Maantiejoen latvaa. Mistähän lienee saanut nimensä? Latva oli pikkumiehen korkuista varvikkoa täynnä oleva uoma. Siispä varsin ikävää ylitettävää. Sik-sak –tyylillä pääsimme kuitenkin kuivemmalle puolelle. Jatkoimme Männikkövaaran luoteispuolitse pohjoispuolella sijaitsevalle Latnjoaivijohkien risteykseen. Kumpareella paistoimme pihvit ja jauheesta valmistimme pottumuhennoksen. Vesisateessa emme viitsineet jäädä ruokalevolle.
Jokien risteyskohta oli ryteikköistä varvikkoa, mutta ryssänpäältä ryssänpäälle loikkien pääsimme joen pohjoispuolelle. Nousimme hiukan ylemmäs, jossa oli miellyttävää kävellä jäkäläisellä mäntykankaalla. Pitkin joen törmää oli mitä mahtavampia telttapaikkoja. Aurinkokin pilkahti. Pääsimme Latnjoaivin eteläpuolen kahden rinnan välissä olleelle purolle, jossa pidimme kahvitauon komeassa maisemassa parin aihkimännyn alla. Taas alkoi sataa.
Nousu kurusta Lantjoaivin (512 m) huipulle alkoi. Tasaisen tappavaa yhtämittaista nousua oli edessä kolmisen kilometriä. Onneksi minkäänlaisia suppia eikä jatkuvaa nousua ja laskua ollut edessä. Pahemmilta hengenahdistuksilta vältyimme päästyämme huipulle. Lantjolta avautui Vaskojoki lännessä ja pohjoisessa Soabbe ja Kutusuvanto.
Lantjolta laskeuduimme kohti Vaskojokea. Rinteessä eteemme tupsahti vankka polku, joka kulki viehättävän rinnepuron kupeessa. Oletimme polun vievän Vaskojoen autiotuvalle. Polku johdatti meidät siltaa pitkin Lantjoaivijohkan yli ja poroaidan portin kautta Vaskojoen autiotuvalle. Karttaan merkityn poroportin kautta tuo polku ei kylläkään kulkenut, mutta sehän ei meitä harmittanut.
Saavuimme iltakahdeksan maissa Vaskojoen kämpälle. Autiotupa oli majoitettu täyteen, joten siirryimme Roavvejohkan latvan varren telttapaikalle. Vuokratuvan puolella tapasimme saman vaeltajan kuin vuosi sitten Vätsärin Sollumuslompolon kämpällä. Tällä kertaa vaeltajakamumme oli liikkeellä naisseurueen kanssa. Ihmettelimme kuinka pieni on Lappi, kun jälleen törmättiin. Puheltiin niitä ja näitä. Ystävällinen vaeltaja tarjosi meille vuokratuvan saunan lämpöä. Muutaman päivän hiet oli autuaallista pestä pois saunan lämmössä. Mikäli sinä ystävällinen vaeltaja tunnet itsesi oheisesta, laita kuulumisia tulemaan tänne suuntaan.
Näillä vedenkorkeuksilla Vaskojoen ylitys tuvan kohdalta vaikutti uhkarohkealta.
Valtoimenaan Vasko virtasi koilliseen.
TIISTAI 28.8
Vaskojoki – Roavvejohka – Soabbegealdinoaivi – Jäkäläpää – Miessijoki – Maddib Ravadas
Päivämatkan pituus: 28,5 km
Sää: +10 astetta; pilvinen
Vaskojoelta palasimme polkua pitkin portille, josta Roavvejohkaa pitkin taivalsimme miellyttävässä kangasmaastossa Soabbegealdinoaivin (575 m) juurelle. Nousimme aluksi Soabben läntiselle huipulle, jossa elbasimme ja katsastimme Kutusuvannonpään (543 m), joka oli jättiläisen askelluksen päässä pohjoisessa.
Soabbelta laskeuduimme eteläpuolen järvi 383:n laskuojalle, jossa lounastimme. Tasaisia mäntykankaita pitkin laskeuduimme varvikkoiseen Mattit Ravadaksen jokilaaksoon. Joen hiekkatasanteella keitimme sumpit. Jäkäläpään huipulla kököttävä Kotimaan terminaali loisti tunturin huipulla kauas.
Hiljalleen nousimme kohti Jäkäläpäätä. Lentokentän valkoiseksi maalatut kiviviitat alkoivat loistamaan. Oli kiitorata ja kaikki. Lentokentän vieressä oli Kotimaan terminaali alias Lapin kullankaivajien omistama kulttuurikeskus. Tuvasta tuli mieleen Charles Chaplinin ”Kultakuumeen” kalkkunakohtaus. Piirteet olisivat talvella Jäkäläpäällä samankaltaiset. Lumi ja jää vuoraavat lautaseinäisen tönön umpeen. Tuuli ulvoo joka seinänraosta. Kaksi väsynyttä kullankaivajaa astuu sisään tuulesta ja tuiverruksesta. Näin joku retkeilijä oli kuvaillut Jäkäläpään lentokenttärakennusta.
Palasimme tähän päivään. Astuessa ovesta sisään luuli tulleensa ajasta toiseen. Niin kummalliselta tuntui. Tuvan puolella oli räsymatto lattialla, pöytä ja penkit ikkunan kupeessa, pienen pieni kamiina nurkassa. Vastapäätä kirjahylly kirjoineen. Pöydällä oli valokuvia kullankaivuusta. Seinällä useampia kehystettyjä kuvia samasta aiheesta. Toisessa huoneessa avautui kirjasto. Eipä tulisi heti mieleen, että keskellä erämaata olisi kirjasto. Epäilemättä tuhatkunta kirjaa oli siistissä sovussa hyllyillä aina Leon Uriksen Exoduksesta Sääminki- Punkaharju -maanviljelijän katekismukseen. Siispä varsinainen aarreaitta.
Hetken levähdettyämme matkasimme eteläisemmän huipun (510 m) kautta konekaivuualueelle, Miessijoen latvoille (Ollila, Turkka, Keurulainen…) Kullankaivajat olivat jo saaneet päivätyönsä tehdyksi. Tapasimme yhden kaivajan kämppänsä oviaukossa. Ei mitenkään puhetulvainen. Mulkoili pahaenteisesti, kun otin kuvia raiskatusta kansallispuistosta. Kivitalonkorkuiset sorakasat törröttivät revityn uoman laidoilla, miljoonittain öljytynnyreitä lojui siellä täällä, kämppiä oli laidasta laitaan: hirsimökistä pressukankaisiin. Mutta varmasti jokikinen kämppä hoiti tehtäväänsä: antoi suojan kullankiiltosilmissä kaivavalle kullankaivajalle yösilmään. Ruosteisia vanhoja kaivinkoneosia törrötti siellä täällä uoman törmällä. Ei kaikki sentään raiskattua ollut. Paikoin oli uoma jo entisöity. Heinää pukkasi tasaiseksi tasoitettu maa. Olimme nähneet oleellisen. Oli aika siirtyä takaisin Kotimaan terminaaliin.
Tuvalla tapasimme jälleen Vaskojoen tuttavamme. Kuulemma olivat tavanneet Karukorvenkurussa perinteisen kullankaivajan. Ystävällinen ja puhelias kultamies oli tarjonnut kahvit ja näyttänyt vaskoomista heille. Harmi ettemme nousseet Jäkäläpäälle sitä kurua pitkin.
Iltaseitsemän maissa jatkoimme matkaa ja laskeuduimme Jäkäläpäältä mönkijäuraa pitkin Mattit Ravadakselle, joen vartta pitkin kuljimme Maddib Ravadaksen telttapaikalle.
KESKIVIIKKO 29.8
Maddib Ravadas – Jäkälä-äytsi – Pellisenlaki – Morgamojan Kultala – Kultasatama – Ravadasjärvi – Härkäkoski – Ravadaspää – Poikkipää
Päivämatkan pituus: 28 km
Sää: +6 astetta; pilvinen
Telttapaikalta lähdimme crossiradalle. Aamutuimaan nousu Jäkälä-äytsille kävi moneen kertaan henkeä vetäen. Jäkäläpäältä näkyi jälleen Kotimaan terminaali. Kaakkoisrinteessä pilkotti mäntyjen seassa parin kullankaivajan kämppää. Konekaivuun ääniäkin kuului kurusta.
Tasaiselta Pellisenlaelta aukeni lounaassa Martin Iiskon Palon huipun yksinäinen kämppä. Ja luoteessa Lemmenjoen komein ilmestys: Morgam-Viibus (598 m). Pellisenlaella polku oli muovautunut viisikaistaiseksi. Mönkijät olivat ruopineet ylöspäin mennessään maasta nyrkinkokoisia kiviä irralleen. Helpointa oli kulkea uran vieressä.
Morgamojan Kultalan eli entisen Pellisen kämpän pihapiiriin oli nykyisen yhdistetyn autio- ja vuokratuvan lisäksi lukitut niliaitta ja sauna, WC sekä puron toisella puolella tyhjä kammi. Kammin vierestä nousi vankka polku ylös tunturiin. Me sensijaan jatkoimme lounaan jälkeen kohti Kultasatamaa.
Heti Kultalan jälkeen näkyi kullankaivuun jälkiä polun varrella.
Puron varsi oli entisöity latomalla puron varteen kivipenkka. Polulta havaitsimme kolme kömmänää ja yhden vaskoojan jossain Humulan seutuvilla.
Aarnimännikössä taivallettuamme alkoi vähitellen hengenahdistusmäen lasku kohti Kultasatamaa. Voi vain kuvitella, mitä on ollut nousta entisaikaan ylöspäin hengenahdistusmäkeä ylöspäin raskain kantamuksin. Ei ollut mitään viimeisen päälle olevia rosnia tai putkirinkkoja. Hiki on virrannut monesti Lemmenjoen Haminasta Kultalaan.
Kultasatamassa tavattiin kolme seniori-ikään ehtinyttä kultamiestä. Olivat juuri saapuneet veneellä. Edellisen kerran miehet olivat olleet Lemmenjoella kultaa kaivamassa –60-luvulla. Nytkin kaivuuvälineinä olivat vain lapio ja rautakanki. Maitokärryn tapaisessa kulkuneuvossa oli pumppua, letkua yms. Toivottiin miehille onnea.
Autiotuvassa kävimme nimen kirjaamassa vieraskirjaan. Tuvassa lemusi vahvasti homeen ja vanhan viinan hajun yhdistelmä. Ei tehnyt mieli pidempää viipyä tuvilla.
Kultasatamasta jatkoimme matkaa Lemmenjoen polun vartta kohti Ravadasjärveä. Komea aihkimännikkö lähes pystysuoraan nousevassa maastossa oli sykähdyttävä. Harmi, että foto latistaa näkymän pelkäksi puupataljoonaksi. Ennen puoltaväliä alkoi hikeä nostattava ja henkeä salpaava mäki ylemmäs.
Ravadasköngäs pauhasi valtoimena kohti Lemmenjokea. Pystysuorat seinät korostivat luonnon ihmeellisyyttä. Vaikka opastaulun mukaan retkeilijöitä kiellettiin poikkeamasta merkatulta polulta, niin vankka polku kierteli pitkin Ravadasköngän vartta. Niinpä mekin laistimme kieltoa ja laskeuduimme könkään juurelle ihailemaan Jumalan luomaa maisemaa.
Ravadasjärven kaksihuoneisessa autiotuvassa kokkasimme pannukakut ja viljapihvit. Tulipaikalle kertyi väkeä odottamaan iltaseitsemän Lemmenjoen venekuljetusta Njurgalahteen. Me emme sen sijaan jääneet odottamaan venettä, vaan jatkoimme kulkua kohti Härkäkoskea. Polku kulki Härkäkosken vuokrakämpän pihan lävitse kohti venelossia.
Lossi oli sopivasti samalla rannalla, joten hyppäsimme veneeseen, puimme pelastusliivit päälle ja aloimme narua pitkin hinaamaan venettä ja itseämme vastarannalle.
Nousimme Ravadas- ja Poikkipään väliseen kuruun, josta kiersimme e.m. päiden eteläpuolen laen lännestä. Tämän laen kaakkoispuolella olevaan kuruun pystytimme teltat ja asetuimme yöksi. Kello oli lähes iltakymmenen saapuessamme tasaisen kurun päähän. Korkeutta merenpinnasta oli noin 410 m. Hämyssä kävimme hakemassa vedet alempaa iltapalaa varten.
TORSTAI 30.8
Morgam-Viibus – Salloaivi - Jänisvaara - Jänispää - Salliselkä - Sallivaara
Päivämatkan pituus: 30,5 km
Sää: +8 astetta; pilvinen
Aamu valkeni viimeiseen vaelluspäivään sumuisena. Lähdimme nousemaan kohti Lemmenjoen korkeinta huippua (598 m). Sumu sakeni. Näkyväisyys oli olematon. Kepsun varassa kuljimme oletettua huippua kohden. Tuntui siltä, ettei huippua koskaan saavutettaisi, niin tasaisen nousevalta näytti maasto koko ajan lähituntumassa. Vielä 150 metriä kepsun mukaan, 100 metriä, 50 metriä, ja katsos kummaa, siellä häämötti kivirakennelma. Ei minkään töppyrän päällä, vaan tasaisella kohdalla oli ikään kuin rakennelman kivijalka jäljellä osoittamassa Morgam-Viibuksen huippua. Tuuli armottomasti ja tihkua heitti niskaan. Pakolliset valokuvat huipulta kivikeolle.
Hernerokkasumu vallitsi edelleen. Aurinko yritti paistaa sankan sumuverhon lävitse. Tiesimme, mikäli jaksaisimme odottaa puolisen tuntia, saisimme ikuistettua huipunnäkymät jälkipolville.
Emme jääneet naattimaan á lá savolaiseen tapaan ilman selkeytymistä, vaan jatkoimme matkaa Viiboso- ja Salloaivin länsirinteitä pitkin poroaidalle. Ilma alkoi vähitellen selkeytyä. Viibosoaivin rinteellä piti kartan mukaan olleen jonkin rakennuksen. Mitään rakennusta ei kuitenkaan näkynyt rinteellä. Lieneekö rakennuksen merkintä kartalla ollut kärpäsen paskaa, kartantekijän houruilua vai isoa kiveä? Ei tiedä.
Jänisvaarojen länsipuolella maasto oli vielä ihan kelpokulkuista. Takana erottui Morgam-Viibus. Jänispäiden kupeelta havaittiin ensimmäisen kuuset mäntyjen ja tunturikoivikoiden seassa. Lännessä piirtyi horisonttiin joku tunturi.
Emme jääneet arvuuttelemaan, vaan jatkettiin matkaa maha alus täynnä jalkoja kohti etelää.
Jänispäiltä Salliselkään puusto oli tiheää tunturikoivikkoa. Kulku hidastui huomattavasti. Ensiharvennus oli jäänyt suorittamatta. Per..le. Todella huono reittivaihtoehto. Paikoin kuusikin ilmestyi männyn ja koivun sekaan. Salliselässä maasto vähitellen muuttui vanhaksi mäntykankaaksi. Tasaista vanhaa mäntymetsää riitti silmänkantamattomiin. Miellyttävää kulkumaastoa ja kaunista katsottavaa silmälle.
Kohtasimme mönkijäuran, jota pitkin taivalsimme loppumatkan Sallivaaran ylätasanteelle. Portaita pitkin laskeuduimme opastustuvalle alias Pirulaan. Vieressä oli avoin iso autiotupa alias Takalon Mikon kämppä ja lukittu tupa. Hengähdimme hetken. Olimme päässeet maaliin ehjinä. Takana 158 kilometriä ehjin nahoin. Olisi aika korkata samppanjapullo, jos sellainen olisi matkassa ollut. Levytimme hetken.
Teimme sightseeingin Sallivaaran museoalueelle. Telttailu- ja tulipaikan vieressä oli Sallivaaran autiotupa alias Poliisien kämppä. Kämppä oli idyllisen pieni (kahden hengen), lämmin ja siisti. Nurkassa pieni Jatul-kamiina varmisti kämpän lämpimyyden. Kolmen jannun seurue oli lämmittänyt kämpän. Viereisestä lähteestä kävimme hakemassa veden. Teimme lounaan á ´la Blå Band kanarisotto. Pitkin mäntykangasta kökötti pystyssä hyväkuntoisia avoimia kämppiä. Pari kämppärauniota näimme maaston kartoituksessa.
Vanha poroerotusalue oli myös katsomisarvoinen. Karsinat kaikki paikallaan. Ei mitään kaatuneita vanhoja aitavanhuksia. Museovirasto oli kunnostanut sekä kämpät että poroaidat –90-luvulla. Sightseeingin lopuksi kävin Sallivaaran huipulla.
Sallivuoma avautui laajana lännen, etelän ja idän puolelta. Pohjoisen näkymät rajoittuivat Salliselkään.
Oli aika valita, missä yöpyä. Ottaisiko paikan Poliisien kämpästä, Takalon Mikosta vai jostain muusta seitsemästä avoimesta? Jakomielitautisuus oli yllättää. Tilaa oli bussilastilliselle väkeä. Telttailualuekin paistoi tyhjänä. Mitä tasaisempia telttapaikkoja oli tarjolla. Olimme kuitenkin sen verran mukavuudenhaluisia, että majoituimme Takalon Mikkoon. Tulet laitoimme takkaan. Laveripinta-alaa oli vaikka toisille jakaa. Tosin laveripituus oli tarkoitettu pygminkokoisille henkilöille. Mikäli halusi lavereilla levyttää, jalat jäivät tällaiseltä persjalkaiseltakin savolaiselta laverin ulkopuolelle. Joten käännä kroppasi laverin leveyssuuntaan Ja uudellen levytykseen. Johan parani. Tilaa lienee tällä majoitustyylillä abaut 6 hengelle.
Poliisien kämpän vieressä sauhusi sauna valmiina meille. Kolmen hengen seurue oli jo puhdistautunut. Sauna oli valmiina meille. Retken aikana sai jo toiset hiet pinnasta pestä. Kovat löylyt ja aah, mitä hermolepoa.
Oli enää iltapalan aika. Suurta kämppää ei suuremmin pieni ikkuna valaissut.
Takkatulen loimussa vedimme alas Ekströmin kiisselit ja viimeiset tömpsyt.
PERJANTAI 31.8
Sallivaara – Repojoki
Päivämatkan pituus: 6 km
Takka antoi peruslämmön kämppään. Aamulla noustuamme pikaisimme pikataipaleen Sallivaarasta Repojoelle tunnissa ja vartissa. Uusi mönkijäura oli paikoin pilannut vanhan polun pohjan. Suotaipaleet oli pitkostettu. Emme enää viitsineet etsiä Kala-Mattuksen kotaa eikä huoltotupaa. Jääköön seuraavalle kerralle.
Tunnin ja kymmenen minuutin jolkottelun jälkeen pilkisti mäntyjen välistä pikitie ja Lemmenjoen inforakenteet. Edessä oli taxin odottelua ja opastaulujen lukemista Repojoen kupeessa. Paikallinen isäntä hurautti ohi Belaruksellaan ja tiedusteli olitteko nähneet poroja. No, emme ainakaan Sallivaarassa emmekä Salliselässä.
Totesin kylätien olevan rauhallisen. Sorry, tie on kylläkin valtatie 955 Inari-Pokka, minua valistettiin.
Bussipysäkkimerkit oli poistettu Repojoen päästä. No, kukapas niitä kaipaakaan. Kyllä taxi osaa pysähtyä, jos joku humanoidi nostaa koproosa tienvarressa. Kerran arkipäivässä joukkoliikennettä kumpaisenkin suuntaan. Lopulta taxi hurautti paikalle 7:40. Linja-autoon siirryimme Njurgalahden tiehaarassa.
Takaisin
