Tsarmitunturi 2008
Lauantai
Kampajoki – Akalauttalompola – Ristijärvi – Ahvenjärvi 6,5 km
Sää: +9 astetta, pilvinen. Illasta sadetta.
Oli aika aloittaa vuoden 2008 ensimmäinen retkeily pohjoiseen. Valkoinen hirmu nuoli pikitien laitaa aina Kymen vesistöiltä Savon sydänmaiden halki kohti Inaria. Oli aika tutustua tähän pieneen Tsarmitunturin erämaa-alueeseen parin päivän pikamarssilla. Odotukset eivät olleet korkealla. Olisiko siellä mitään muuta nähtävää kuin Akalauttapää ja Pahakuru? Missä kunnossa olisivat metsäautotiet kesäkuun ensimmäisellä viikolla?
Vielä Sodankylässä aurinko paistoi iltapäivällä tehdessämme viimeisiä ostoksia. Saapuessamme Ivaloon pilviverho oli jo peittänyt taivaan. Joko saisimme ensi-iltana sadetta niskaan? Lämmintä riitti mittarin mukaan iltakuudelta vielä +9 astetta.
Ivalon keskustasta jatkoimme matkaa Pikku-Petsamon kautta kohti Nellimiä. Aku- ja Nangujärvien kauttakin pääsisi Tsarmille kätevästi. Me sen sijaan jatkoimme vielä parisenkymmentä kilometriä eteenpäin aina Kontosjärven tiehaaraan asti. Nellimin tie muuttui koht´sillään sorapintaiseksi. Tie oli vast`ikään lanattu ja huippukuntoinen rospuuttoajankeleihin verrattuna.
Kuorma-auton perässä jurruutimme eteenpäin, kunnes tuli tienviitta Kontosjärvelle. Kohtalaista sorapintaista tietä oli edessä noin jälleen parisenkymmentä kilometriä ennen kääntymistä "Akalautauttalompolo"-tielle. Ennen Talasjärveä Tsarmitunturille haarautuva tie näytti ajokelpoiselta. Edelleen eteenpäin. Saavuimme "Akalauttalompola"-tienhaaraan. Vieläkin ajettava, tosin kapoinen. Joitain isoja kiviä oli keskelle noussut. Tiellä oli kelirikkoaikaan ajanut joku aivokääpiöimbesilliidiootti, joten tie oli pahasti urautunut. Ajoimme reilu puolitoista kilometriä ja saavuimme Kampajoen sillalle. Silta oli painunut tietä alemmas. Näytti matkanteko katkeavan, sillä maavara ei riittäisi autossa, totesimme. Irtolautojakaan ei sattunut mukaan takaboksiin. Suunnitelman mukaisesti meidän olisi pitänyt päästä Kuusikkovaaran tiehaaraan. Siispä lisää kävelyä vajaa kilometri, ei paha. Nostimme rinkat selkään ja menoksi.
Mäenpäällä oli parkissa pikku-Hyundai. Oli tullut idästä. Siis mistä? Idästä ei pitäisi päästä kartan mukaan. Kenties oli jälleen puhkaistu kairaan uusi ura Kontoksen tieltä Kontosjärven itäpuolitse. Tie olisi ollut jälleen ajettava sillan jälkeen. Metsät oli parturoitu siemenpuuasentoon silmänkantamattomiin. Eipä näille seuduille tarvitse tulla markkinapuuta hakkaamaan useisiin vuosikymmeniin.
Kuusikkovaaran tienalku näytti kehnolta. Ei olisi ollut mitään mahdollisuutta henkilöautolla ajettavaksi. Jatkoimme kävelyä. Seuraava tiehaara vasempaan. Ahaa, Hyundai oli tullut siis täältä. Seuraavasta heinittyneestä talvitienpohjasta käännyttiin oikeaan. Akalauttalompola kimalteli alhaalla. Saavuimme piston päähän. Hakkuujäljet olivat tuoreet. Viime talvena oli hakattu tämäkin kolkka. Siirryimme kulkemaan lompolan rantaan, johon oli jätetty muutaman kymmenen metrin käsittelemätön suojavyöhyke. Lompola tuntui karulta erämaajärveltä, vaikkei talvitielle ollut matkaa kuin reilu sata metriä. Nuotiopaikkoja oli vieri vieressä.
Yhdistetty poron- ja ihmisenpolku kulki kohti Ristijärveä. Lompolan jälkeen hyppäsimme joen toiselle puolelle. Hakkuut olivat ulottuneet louhikkorantaisen Ristijärven rantaan eli erämaa-alueen rajaan saakka. Vähitellen yhytimme Hanhilammelle menevän polun, mikä oli merkattu karttaan. Samoin paikallistimme Santapään pohjoiselle huipulle menevän polun.
Ensimmäiselle yösijalle Anttilan kämpälle oli matkaa enää alle kilometri. Hanhilammen itärannalla pilkisti kämppä, joka vaikutti ulkoapäin rähjäiseltä. Olisiko tuosta edes yösijaksi? Puuliiterin kattokin oli romahtanut kämpän vierestä. Myrsky oli katkaissut hiljattain ison männyn pihapiiristä. Onneksi ei tuvan päälle. Avasin oven. Yllätys, yllätys.
Sisältä tupa oli hyväkuntoinen ja erityisen siisti, suorastaan viehättävä. Laverit kahdelle, pöytä välissä ja kamiina nurkassa. Mitäpä muuta retkeilijä tuvalta vaatiikaan!
Seinällä oli vanha autiotupaohjesääntö. On tainnut olla kämppä joskus 1960-luvulla ihan virallinen autiotupa. Vieraskirjan mukaan kämpillä vierailee muutama kymmenen kävijää vuodessa, joista suurin osa on kalastajia tai metsästäjiä. Vanhat vieraskirjat aikaisemmilta vuosikymmeniltä olivat myös esillä. Hieno homma! Kukahan tämänkin kämpän omistaa? Katto oli kuitenkin huovitettu viime vuosikymmenellä. Vieraskirjan mukaan joku kulkuri oli tuvalle tehnyt viime vuonna uudet rappuset. Kiitos siitä!
Tavallisen kämppävarustuksen lisäksi kävijän iltojen iloksi oli seinälle ripustettu Anne Pohtamon kuva. Lisäksi varustukseen kuului mm. pieni puuhöylä. Vaikka itse olen jo toisellakin tuvalla käynyt, niin ensi kertaa höylän näen kuuluvan tuvan varustuksiin! Hetken levähdettyä keräsimme risuja kynsitulia varten maastosta. Alkoi satamaan. Jes. Hyvinhän tämä alkoi. Hiilloksella paistoimme makkarat. Oli aika painua maaten.
Sunnuntai
Hanhilampi – Santapää – Asentolammet – Pahakuru – Akalauttapää – Pahakurulampi - Hukkamorosto – Karhumorosto – Tsarmitunturi – Keinokuru – Asentolammet 30 km
Sää: +1 astetta, räntä-, lumi- ja raekuuroja
Aamu valkeni pilvisenä ja viileänä. Eilispäivän lämmön tunne iholla oli kaukana poissa. Vaikka kolealta tuntui, niin paitahihasillaan aloitimme päivän vaelluksen. Oli tiedossa pitkä päivä.
Rajavyöhykkeen polkua pitkin siirryimme kohti ensimmäistä huippua, Santapäätä (420 m). Ilma kylmeni entisestään. Vedimme nutut niskaan. Erkanimme polulta. Santapään huipun saavutimme ilman suurempia hengenahdistuksia. Lännessä siintelivät ylheä Akalauttapää ja monilakinen Tsarmitunturi. Santapäältä laskeuduimme kuuluisiin Tsarmikuusikoihin.
Hontelot kynttiläkuuset kurottivat kohti korkeuksia. Pisimmät taisivat olla viittätoista metriä.
Helppokulkuisessa maastossa saavuimme Akalauttajoelle. Vuolaasti virtaavaa kapeaa joenvartta pitkin taivalsimme ylävirtaan hakien samalla helppoa ylityskohtaa. Jokihaarauman jälkeen maasto muuttui soisemmaksi, ja joki syvemmäksi. Paikoin ei pystynyt havaitsemaan joen pohjaa. Etsimme sopivan kiveyspaikan, josta ylitimme joen. Pääsimme kuivalle maalle. Edessä oli louhikko-osuus. Lohkareiden välistä joki virtasi valtoimenaan.
Pääsimme itäisemmän Asentolammen itärannalle. Telttapaikkoja oli tarjolla runsaasti. Katselimme sensijaan edessä näkyvää lampien välistä kannasta, jossa vaikutti olevan vieläkin tasokkaampia yösijoja tarjolla. Siispä sinne. Ja toden totta. Järvien välinen kannas oli tasaista mäntykangasta. Tasaisia telttapaikkoja oli vaikka toiselle jakaa. Ruokailimme. Pystyttäessämme telttoja alkoi retkemme ensimmäinen raekuuro tuulen vauhdittamana hyväillä poskipäitämme. Ihanaa. Jätimme lammelle rinkat ja otimme mukaan päivärepun. Kello näytti iltapäivä yhtä.
Suunnaksi otimme Pahakurun. Edessä oleva maasto näytti toivottoman louhikkoiselta. Päätimme kiertää hankalikon vasemman kautta. Hetken tallattuamme äkäsimme kierron olevan turhaa, joten jouduimme kuitenkin ylittämään louhikon. Pääsimme leveälle harjanteelle. Sopivasti olimme louhikossa menettäneet suuntavaiston. Mennäkö vasemmalle vai oikealle? Otimme suunnan vasemmalle ja pääsimme Pahakurun pohjoistasanteen keskiosalle. Vaikuttava kuru kertakaikkiaan! Pakollisten kuvienoton jälkeen pohdimme kävelemmekö pohjoistasannetta pitkin lännessä sijaitsevalle lammelle vai kurun pohjan kautta etelätasanteelle. Tottahan toki jälkimmäinen vaihtoehto kiinnosti enemmän. Siis jyrkkääkin jyrkempää rinnettä alas. Edes porot eivät liiemmin näitä rinteitä olleet talsineet. Poronjäkälää oli livettämiseen asti rinteessä.
Onnellisesti pääsimme pohjalle, jossa kasvoi tiheä tunturikoivikko. Kesällä lehtien ollessa puissa näkyvyyttä ei kurussa olisi nimeksikään. Ja kulkukin pohjalla olisi vaivalloista. Sen verran paljon piru oli tännekin viskonut lohkareita sinne tänne hujan hajan. Painelimme nelikolla etelänpuolen rinteen ylös. Jokusen hengenahdistuksen koimme nousussa. Muuten kaikki reilassa. Etelätasanteella oli helppokulkuista maastoa. Jokunen komea kivipaasi törrötti erilleen irrottautuneena rinteestä. Parhaan kuvauspaikan tuumimme sittenkin olevan toisella puolella, siis kurun pohjoispuolella olevalla läntisimmällä nyppylällä. Emme viitsineet sinne mennä.
Sen sijaan aloimme nousta kohti Akalauttapäätä (506 m) karttaan merkityn jyrkänteiden kohdilta. Jyrkänteiden välissä tutasimme retken ensimmäisen lumenviipymän. Hanki kannatti yllättävän hyvin. Kavutessamme rinnettä ylös levisi idästä uhkaava sadepilvi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että huipulla olimme hernerokkasumussa. Lisäksi räntää vihloi taivaalta. Jälkipolville huipulla käynnistä ei jäänyt mitään kerrottavaa. Sumussa otimme suunnan kohti Pahakurulammen etelärantaa.
Jostain oudosta syystä kiersimme kuitenkin idempänä sijainneen nimettömän lammen länsirannalle! Lammen lohkareista pohjoisrantaa jatkoimme kohti itää. Kauempana edessä avautui Pahakuru. Hälytyskellot soivat vihdoin! Pysähdys. Hetken miettimistauko. Alun perin tarkoitus oli kulkea Pahakurunlammelta Pienelle Arttajärvelle ja sieltä nousta joenvartta Tsarmille. Nykyisestä paikasta ei ollut mitään mieltä tehdä em. reittiä. Eikä myöskään kannattanut mennä linnuntietä suoraan Tsarmille. Aivan liikaa ylös alas menoa. Siispä suunnitelmaksi tuli lopulta: Hukkamoroston etelärinteiden kautta kohti Karhumorostoa ja sieltä nousu Tsarmille. Alun louhikon jälkeen maasto muuttui tasaiseksi mäntykankaaksi. Varsinkin viimeiset puolitoista kilometriä ennen Karhumorostoa olivat loistavaa kangasta kulkea. Telttapaikkoja oli täälläkin vaikkapa toiselle jakaa.
Laskeuduimme vähitellen kohti puronvartta. Hetken sitä kuljettuamme törmällä näkyi kivikasa osoittamassa Karhumoroston porokämpän raunion sijaintia. Komealle paikalle oli rakennettu tämäkin paikka aikoinaan. Ollut kuulemma pystyssä ollessa avoin. Viereinen WC oli ollut pystyssä vielä hiljattain. Nyttemmin Hotelli Helpotuskin oli tullut maallisen käymisensä päätepisteeseen. Morostolta oli enää kolmisen kilometriä Tsarmitunturille (411 m).
Keskipäivän raesade oli loppunut, joten saimme nousta kohti Tsarmia pilvipoutaisessa säässä. Pahimmat nousut olivat rinteen puolivälissä, jonka jälkeen helpotti kummasti. Päästessämme huipun eteläpuolen länsiosalle maasto oli oivaa kuljettavaa tasaisella paljakalla. Siellä täällä törrötti pienikokoisia mäntyjä. Satulan kautta kiersimme korkeimmalle huipulle, jossa kökötti vielä pystyssä heikkokuntoinen palovartijantorni, mikä vaikutti hyvin huteralta. Tuumimme seuraavan rajuilman vievän tornin mennessään. Joitain astinlautojakin näytti puuttuvan tikkaista. Vieressä oli isohko lautakasa ja kaikenlaista asumiseen liittyvää ruostunutta roinaa. Ilmeisesti huipulla oli ollut aikoinaan jokin rakennus palovartijalle.
Myös joku voimamies oli käynyt Tsarmin huipulla esittelemässä taitojaan. Emme pystyneet moiseen.
Tsarmilta kiersimme itärinteiden kautta Keinokurun pohjoispäätyyn. Samalla alkoi kunnon lumisade. Pidimme parin männyn alla yhdistetyn levähdys- ja ruokatauon. Kurulta jatkoimme korkeuskäyrien mukaisesti Tsarmin poropirtille. Pihapiiriin johti mönkijäura pohjoisesta. Isohko ja hyväkuntoinen kämppä on nykyään lukittu. Kiitos räyhänneiden moottorikelkkailijoiden! Alin hirsikerta on uhkaavasti vajoamassa maahan, joten kengistystä kämppä kaipaisi jatkossa. Isossa kämpässä näytti olevan toistakymmentä laverisijaa. Kämppä ei näyttänyt olevan kovinkaan vilkkaassa käytössä. Pihapiiri ei ollut kulunut. Pöydälläkin näytti olleen joku viesti viime vuodelta. Sade loppui. Oli loppukilometrien matka osittain ilta-auringossa. Jälleen kiersimme Hukkamoron rinteitä, tällä erää pohjoisen puolelta. Mukavaa mäntykangasta pitkin tulimme leiripaikalle puoliyhdeksän maissa.
Raukeana päivän retkestä teimme vielä kynsitulet. Oli aika mennä koisimaan.
Maanantai
Asemalammet – Akalauttajoki – Ristijärvet – Kuusikkovaara – Kampajoki 9 km
Sää: kirkas aurinkoinen aamu -1 astetta
Oli kiireinen päivä. Yhdeksän kilometrin pikataival autolle, ajo Nellimin kautta Ivaloon, jossa ruoka-, matkamuisto- ja kirjaostokset, ajo Pielpajärven P-paikalle, josta käynti erämaakirkolla (9 km), ajo Kaamasen Kievariin, josta Eskeliseen klo 17:25. Heräytyksen sovimme klo 5:45.
Aamu avautui pakkasenhuurteisen aurinkoisena. Teltta oli jäässä. Pikaisten aamutoimien jälkeen kävelimme Akalauttajokea seuraille Ristijärville. Ennen Ristijärveä erämaa vaihtui talousmetsäksi. Tällä kertaa uudistamisessa oli luotettu istuttamiseen. Ihan hyvällä tuloksella. Ristijärviltä jatkoimme Kuusikkovaarantien kääntöpaikalle.
Paikoin Kuusikkovaaran tie oli ihan ajettavissa, mutten todella suosittele kenenkään lähtevän tälle erittäin monttuiselle ja kiviselle tiepätkälle henkilöautolla.
Molemmin puolin tietä jatkuivat siemenpuualueet, josta tuli mieleeni Tsarmin karttani 1970-luvun lopulta. Eipä silloin ollut tietoa Nangujärven- eikä Kontosjärven tiepätkistä. Puhumattakaan em. teiltä erkaantuvilta haaroilta. Ainoa tie oli silloin Nellimistä Kivijärvelle. Tiestöä oli siis rakennettu 1980-luvulta lähtien. Metsät oli hakattu pääosin konevoimin. Eipä pahemmin ollut Tsarmin puunkorjuita ainakaan teiden varsilta jäänyt manuille.
Saavuimme P-paikalle, jossa nautimme nuudelisoijakeiton. Vielä ennen Ivaloa kävisimme tutustumassa Kivijärven kirkkoraunioon. Palasimme Kontosjärven tielle, mikä heikkeni Kontosjärven pohjoispuolella. Heti Kontosjoen sillan jälkeen Kivijärven rannalla vanhan mäntymetsikön keskellä näkyi jotain. Pysähdyimme. Tien varressa oli kiviviitta osoittamassa muistomerkille.
Paikalla oli sammaloitunut rakennuksen perusta ja muistolaatta, jonka mukaan paikalla oli sijainnut Kivijärven rukoushuone vuosina 1862 – 1932. Paikka oli muinaismuistolain perusteella suojeltu. Tämäkin rakennus oli sijainnut komealla paikalla. Sen sijaan ihmetystä herätti, mistä kaukaa arvon seurakuntalaiset olivat matkanneet Herran huoneen rukoushetkeen. Sen verran harvalta asutus vaikutti nykyään. Ehkä 150 vuotta sitten asutusta oli ollut enemmän. Tahikka sitten olivat tulleet pitkien matkojen takaa.
Palasimme autolle. Tien toisella puolella oli asuttu punainen talo. Vanhan kartan mukaan tuolla paikalla oli aiemmin sijainnut rajavartioston tupa. Vaikutti nykyään yksityiseltä. Oli edessä ajo Nellimin kautta Ivaloon.
Palasimme vielä aatoksissa Tsarmille. Tämä viehkeä pieni erämaa tarjosi rauhaa rakastavalle retkeilijälle kaikkea. Karut erämaajärvet reunustivat kynttiläkuusikkoja ja ikihongikkoja. Syvät kurut halkoivat paljakkamaita. Laaja-alaiset jänkämaat eivät tavoittaneet Tsarmin erämaaseutua. Pienet suolämpäreet toivat monimuotoisuutta ja -ilmeikkyyttä kairankävijälle. Siispä kaiken kaikkiaan jätin sydämeni Tsarmille. Lupasin tulla uudestaan kenties Nangujärven kautta.
Takaisin
