Inarinpolku on historiallinen jutaamisreitti Sevettijärven Varanginvuonossa olevan Karlebotnin kylän välillä. Saamelaiset kävivät Varanginvuonossa kalassa kesäaikaan ennen muinoin. Karlebotn oli Pohjois-Norjan merkittävä markkinapaikka aina 19. vuosisadan loppupuolelle asti. Reitti elvytettiin henkiin 1990-luvun alkupuolella. Reittiä Suomen puolelta ei ole pystytty tarkoin paikallistamaan, missä se on kulkenut muinoin.
MAALIKYLILTÄ LUONNON HELMAAN (I-PÄIVÄ) Reitti: Reatkaguolbba-Garvinjavri-Njidggujavri-Geadjajavri–Kruvnasjåkka Reitin pituus: 22 km
Sää: Aurinkoinen +14 astetta Ennen maalikyliltä maastoon pääsyä oli edessä vielä tietyön alla ollut pätkä Utsjoki-Nuorgam. Näytti olleen tienlevennys käynnissä. Nuorgamin kylän kauppakuolemat näyttivät saaneen jatkumoa. Päiväsaikaankaan kylän pääraitilla ei ollut kuin muutama rollaattori vauhdissa. Mieltä ei ylentänyt Norjan puolellakaan, sillä Nessebyn kunnantalo näytti ulkoapäin kuin betonivalamolta, niin harmaanankeanvärinen kanttikertaakantti talo oli näöltään. Mutta emmehän me olleet tulleet tänne kunnan sightseeing-ajelulle, vaan jutaamaan Inarinpolulle...
Karlebotnin kylältä matkasimme tilausajolla vielä parisen kilometriä etelään tasaisella ja puuttomalla Reatkaguolbballa. Maastoautouran päätepisteessä maastouduimme. Kuolpunalla risteili maastoauto- ja mönkijäuria suuntaan jos toiseenkin, joten äärimmäistä tarkkaavaisuutta tarvitaan, mikäli Inarinpolulle lähtee Karlebotnista. Semminkään kun minkäänlaisia reittimerkistöä ei ole Karlebotnin päässä. Hetken päästä yhytimme mönkijäuran. Garvinjavrin seutuvilla seuraamme liittyi liuta siivekkäitä ystäviä. Ei liiaksi asti...vielä. Njidggumohkin paikkeilla oli ensimmäinen potentiaalinen harhautumisvaara...
...sillä huomattavasti vetävämpi ura vei suoraan. Otimme kuitenkin suunnan oikealle kohti Njidggujavria. Suoraan mönkijäura olisi vienyt Hannosboacicin itäpuolelle.
Vähitellen tunturikoivujen takaa avautui Njidggujavri. Tosin toiset kartat nimeävät järven ”Vesterelvavatnet”. Ota nyt selvää näistä kartoista. Kesämökit olivat vallanneet rantamaiseman. Joillain kuisteilla vuonojenmaan asukkaat ottivat aurinkoa. Nähdessään meidät he iloisina heiluttivat tervehdykseksi kättään sanaryöpyn säestyksellä. Rinnemökkeihinsä norjalaiset nostivat veden pumpuilla järvestä. Sen todisti letkurivistö järvestä taloihin. Aloimme nousta Hannosboaicin rinnettä muutaman korkeuskäyrän verran. Hikeä pukkasi auringon paahtaessa lakikorkeudessa. Vai johtuiko otsan hikikarpalot sittenkin huonosta kunnosta? Järven kaakkoispuolella löytyi ensimmäiset reittimerkit; ladotut kivirakennelmat. Tosin vielä hyvin harvakseltaan. Mönkijäura oli huomattavasti turvallisempi reittimerkki kuin nuo pienimuotoiset kummelit.
Ruokailimme Cahppesroggin 207 huipun koillispuolella olevien järvien välissä. Jatkettiin Cahppesroggin ja Aidneluobbalboaicin välistä kohti etelää. Maasto oli muuttunut avotunturiksi, missä eteneminen oli helppoa ja joutuisaa. Geadjajavrin itärannan kautta kiersimme järven etelärannan lahukan tienoille, jossa vahvistui reittimerkintä. Polkua toki ei ollut muodostunut. Mönkijäurakin oli vähitellen surkastunut olemattomiin. Seuraavien matalien vaarojen, Leidnun- ja Lavkavarrin sekä Gumpeskaidin, nimet olivat ihanasti jälleen menneet sekaisin kartanpiirtäjiltä. Hienoa! Missähän pöllyssä lienee piirturi ollut pöytänsä takana. No, joka tapauksessa suunnistuksellisesti matalat tunturit tuovat haastetta, sillä selviä maastopisteitä ei saa niistä. Tuhansien järvien ja lompoloiden maasta löytyi parhaat maastopisteet.
Rehevistä puropainanteista löytyi... ...komeita kesäistä kukkaloistoa. Kulleroa ja kurjenpolvia oli paikoin livettämiseen asti.
Ensimmäiseksi yöpaikaksi valitsimme Kruvnasjavrista 193-lampeen laskevan pohjoisemman Kruvnasjåkkan pohjoisrannan. Kartantekijä oli piirtänyt toisen Kruvnasjåkkan reilun kilometrin etelämmäs! Perille saavuimme iltakymmenen Suomen aikoihin. Päivä oli ollut aurinkoinen, lämmin ja tyyni. Viikoksi oli luvattu poutaa, aurinkoa pilvetöntä taivaalta. Lämpöäkin reilusti yli kaksikymmentä astetta. Odotukset seuraaville päiville olivat kovat. Harmi, että aurinkorasva jäi maalikyliin. Ilta viileni nopeasti. Niinpä vähän ennen puoltayötä lämpöä oli enää nelisen astetta. Taivas oli pilvetön. Oli tulossa kylmä yö. Onneksi olin varautunut matkaan syysmakarilla.
Näin alkoi fiilistelyreissu Inarinpolulle. Yhdeksän vuotta sitten olimme patikoineet Sevetiltä Karlebotniin reitin syys-lokakuun vaihteessa. Silloin ilmat eivät pahemmin suosineet retkeilijöitä; lähes päivittäin hernerokkasumu vallitsi tihkun kera. Olimme silloin untuvikkoina sukeltaneet suureen tuntemattomaan
JUKAN KUMUT (II-PÄIVÄ) Reitti: Kruvnasjåkka-Juggejavri–Aslatnjoaskejavri Reitin pituus: 8 km
Sää:Aurinkoinen +19 astetta
Aamulla ennen ylösnousua päivitin retkivihkooni edellisen päivän tapahtumat. Meni överin pitkäksi. Pitää rauhoittaa tahtia, muuten vihkot sivut täyttyvät liian nopiaan.
Yö oli tosiaan viileä. Lämpötila oli käynyt tasassa. Aamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Oli tulossa lämmin päivä. Päivätaipaleesta oli tulossa lyhyt, joten ennen lähtöä kävin pienellä aamulenkillä joen vastarannan vaaralla katsaamassa maisemia ja ottamassa valokuvia. Komiassa laaksossa kulkee tämä pieni Kruvnasjåkka.
Ennen Juggejavria pohjoiskoillisessa välkehti pitkä ja kapea Dirgejavri, jonka rannat olivat asutuksen valtaamia. Saavuimme Juggejavrin pohjoisrannan lahukkaan. Järvi oli runsaskalainen, joten pidimme pidemmänpuoleisen ruokatauon neljän kilometrin patikoinnin päätteeksi. Taimenia pystyi lähes haavilla noukkimaan rantavedestä kattilaan ja tikun nokkaan.
Mieleni palasi yhdeksän vuoden takaiseen retkeen. Olimme silloin yöpyneet Juggejavrin etelärantaan laskevan kahden puronsuun tienoilla. Tuttu paikka hahmottui vastarannalta. Muistan yöpymispaikan armottoman puron kohinan, joka tuuditti silloin ihmeen nopeasti unten maille. Kohina oli tosiaan melkoinen, sillä äänen kuuli varsin hyvin myös järven pohjoisrannalle. Päivä oli silloin hyvin sumuinen ja tihkusateinen. Järvi näytti silloin hyvin ankealta, toisin kuin nyt auringonpaahtaessa täydeltä terältä.
Järveltä jatkoimme useamman tunnin siestan jälkeen kovarantaisten kauniinkarujen 242-järven ja Aslatnjoaskejärven luoteispuolella olevien järvien pohjoispuolitse kohti seuraavaa yöpaikkaa.
Paikoin halla- ja/tai tunturimittarit olivat syöneet... ...tunturikoivut luurangoiksi. Karlebotnin suunnalla koivut olivat suhteellisen hyvin selvinneet mittaresta, mutta näillä seutuvilla tuhoja oli selkeästi havaittavissa.
Pohjoisimman Aslatjoaskejavrin koillisrannalle pystytimme teltat. Kello oli vasta viiisi, joten runsaasti jäi aikaan lähimaastojen haraamiseen. Varmasti monille Inarinpolun retkeilijöille parhaiten jää mieliin tämä monikilometrinen ja kanjoninomainen kolmen järvenmuodostama Aslatnjoaskejavri. Illalla piipahdimme Åddagåpoaivin 408 huipulla, jossa kapustarintapariskunta uikutti mollivoittoista säveltään. Näkymän varsinkin pohjoiseen ja itään olivat hulppeat. Sensijaan idänpuoleinen Aslatnjoaskejavrin laakso jäi skaidin rinteiden pimentoon.
KALANVILJELYALTAILTA KAMMILLE (III-PÄIVÄ) Reitti:Aslatnjoaskejavri-Måkkejavri-Malijavri-Njoaskejavri–Ludnenjoaskijavri Reitin pituus: 15 km
Sää: Aurinkoinen +23 astetta
Yö oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellinen; lämpöä oli kuutisen astetta. Jälleen aamusella tein tunnin aamupikaloikan vastarannan pikkuputoukselle ja sen takana olevalle tunturille. Putouksen rehevässä maaperässä oli ....
Järven rannasta reitti nousi pari korkeuskäyrää ylemmäs, josta aukeni komiat näkymät järvelle. Mielestäni Inarinpolun yksi komeimmista näkymistä oli edessämme. Jokaisen pakolliset must-kuvauskohteita. Ällistykseksemme havaitsimme järvien välissä kalanviljelyaltaita.... ...emme tosin viitsineet laskeutua tarkistamaan kalanmäärää.
Keskimmäisen järven kaakkoispuolelta polun varrelta löytyi vanha romahtanut kammivanhus, jota poromiehet olivat talvisaikaan käyttäneet vielä 1950-luvulla. Lisäksi reitin varrelta on löydetty muutamia kodanpohjia ja leivinrinkeja, joita emme havainneet tämän retken aikana. Matkan päässä romahtaneesta kammista polun varrella oli iso kiviröykkiökasa, joka paljastui lopuksi purnuksi. Olipa etelästä tultaessa polulle laitettu opasviitta purnulle.
Jätimme taaksemme Aslatnjoaskijavrin ja suuntasimme kohti monilahtista Måkkejavria. Järven koillisrannalla hairahduimme seuraamaan vääriä kummeleita, jotka johdattivat meidät liikaa kaakkoon, vaikka olisi pitänyt ottaa suunta kohti etelää ja järven itärannan lahukan pohjaa. Emme ottaneet pakkia, joten suuntasimme pitämään evästaukoa Ragahanjarvin luoteispuolella olevalle "Kahdensaarenjärvelle".
Jo kolmannen päivän jatkunut auringon paiste sai retkeilijöiden kasvot näyttämään vähitellen kuivatuilta kahvinpavuilta. Aurinko oli tehnyt tehtävänsä... Ikävästi kuumotti nenää, poskipäitä ja korvanlehtiä. Palasimme merkitylle reitille. Pienien matalien kirkasvetisten lampien välistä reitti puikkelehti kohti Njoaskejavrin etelärantaa. Rannalta reitti nousi Justinoavin länsipuolella olevan 332-tunturin rinteelle. Jälleen kaunis maisema kohti etelää Justinjavreille ja sen länsipuolella olevalle 264-järvelle. Näillä tanhuilla mittarit olivat jättäneet koivut rauhaan. Vihreä väri levisi kauniina mattona järvien rannoilla. Järvien välisellä kannaksella oli kuulemma vanha kamminraunio. Emme käyneet haravoimassa maastoa. Rinteeltä oli jyrkkääkinjyrkempi lasku seuraavalle yöpymispaikalle eteläisimmälle Ludnenjoaskijarville.
KAATOPAIKKOJEN KIERROS (IV-PÄIVÄ) Reitti: Ludnenjoaskijavri-Bårgejavri-Aittoaivi 350E–Tuppilaavujärvi Reitin pituus: 15 km
Sää:Aurinkoinen +24 astetta
Alkaa toistumaan tämä tautofofia…aamu valkeni jälkeen poutaisena ja tyynenä. Oli tiedossa lämmin päivä...läpäläpäläpä...
Reitti kulki kovien maiden kautta, kuten koko alkumatkankin, 277- ja 273 -järvien länsirantaa hivellen Bårgejarvin länsipuolitse. Kiviset polkumerkit tihentyivät , joten minkäänlaista eksymisvaara ei ollut enää mahdollista.
Aittoaivin 350E -rajapyykki oli pienen mäentöppyrän päällä. Portti, kyltti ja rajapyykki tervehtivät meitä iloisesti toivottaen meidän tervetulleiksi kotimaahan. Jälleen edessä näitä pakollisia valokuvia, jossa toinen jalka Norjan puolella ja toinen Suomen. Laskeuduimme pari sataa metriä Aittoaivinjärven pohjoisrantaan, missä romahtanut vanha kamminraunio otti meidät vastaan. Lisää roskaa, styroxlaatikko pulloineeen ja purkkeineen, oli jätetty kammille verrattuna yhdeksän vuotta sitten olleessen aikaan.
Pidimme ruokatauon. Tai tarkasti ottaen toiset pitivät. Lähdin haravoimaan vanhaa rajakammia ja -tupaa, viereiseltä järveltä, jospa vaikka löytäisin. Kammin paikaksi vanhoilla kartoilla oli merkitty Aittoaivinjärven koillispuolella olevan isomman järven eteläranta. Pikapikaa vastaan ensiksi tuli Aittoaivin uusi rajatupa ja sieltähän se kammi näkyi etelärannan lahukasta. Mutta ennen kammin tarkempaa tutkaamista... eteläranta oli kivetön ja hiekkainen, jokapojan unelmatouhuranta. Äkkipikaa kuteet pientareelle ja sitten veden pauloihin. Teki arvattavasti gutaa!
Mutta arkeen. Kammi oli sortunut. Yksi nurkkaus sentään jaksoi vielä jotenkin pitää pintansa. Muotojensa perusteella kammin takanurkan kapeikossa lienee ollut ennen tulipesä. Lahukan pohjukasta lähti ylemmäs hentoinen polku. Veisikö se kenties vanhalle rajatuvalle vai rajalle? Seurasin polkua...ja sehän vei vanhalle rajatuvalle. Tai tarkalleen sanottuna vanhan kämpän perustuksille. Paikalla oli roinaa vanhaa hellasta lähtien... ..mutta eniten ihmetyttää nämä luvattomat kaatopaikat, jotka pitää jättää tuvalle muistoksi entisistä ajoista. Käsittämätöntä! Onko liian suuri vaiva viedä peltipurkkeja ja -tölkkejä sekä lasipulloja mukanaan pois. Ehkeipä näillekään roskanjättäjille ole annettu kotikasvatusta - Noniin, taas meni moraalisaarnauksen puolelle. Palasin takaisin.
Jatkoimme matkaa minä ruisleipän ja muut keiton voimalla kohti Tuppilaavujärveä. Polku oli Aittoaivin puolelta vielä hyvin heiveröinen, joten puutolpat avittivat paikoin pysymään merkityllä reitillä.
Tuppilaavujärven eteläisemmän itärannan niemellä näytti olleen mahtava leiripaikka. Tosin jälleen nopeat ehtivät ensiksi, joten jouduin tyytymään metsäisempään vaihtoehtoon. Ja jälleen lopuksi saman kertomaa: päivä oli lämmin ja poutainen. Aurinkosuojat olivat tarpeen.
METSÄNHOITOTYÖT TEKEMÄTTÄ (V-PÄIVÄ) Reitti: Tuppilaavujärvi-Rousajärvi-Lyöttijärvi–Iisakkijärvi Reitin pituus: 17 km
Sää: +23 astetta
Aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja pilvettömänä...Tuppilaavujärveltä reitti jatkui repaleisenmuotoisen, karttoihin nimeämättömän, järven länsirannalle, jota paikalliset kutsuvat kuulemma ”Eepillerijärveksi” Aikoinaan järvi oli hyvin kalaisa, mutta retkeilijäonneton vuosia sitten pudotti eepillerit järveen. Sen koommin järvestä ei ole noussut kalaa.
Rousavaaran länsipuolella reitti kulki sangen mukavantasaisen puistomaisen tunturikoivikon läpi.Etelässä taivaanrantaa valloitti laaja Villavaara (344 m). Huipulla näytti kököttävän kolmiomittaustorni. Kuulemma vielä kunnossa oleva. Lähes ainoita kiivettäviä. Sinnepäin siis elokuun puolivälissä, jolloin seuraavan kerran olen näissä maisemissa.
Rousajärven eteläpuolelta sai hyvät viimeiset avotunturikuvat. Vähitellen syöksyimme kohti peitteistä tunturikoivikkoa. Lyöttijärven pohjoisrannan näköalatasanteella kasvoi reitin varren ensimmäiset kookkaammat männyt. Ja järven länsirannalta löytyi seuduin tihein tunturikoivikko. Mettähallituksen pojilta oli jäänyt kuvio harventamatta. Varsin ikävää kuljettavaa, mikäli raivattu polku ei johdattaisi kulkijaa eteenpäin.
Saavuimme valtatielle Sevetti-Pulmanki. Ei tietenkään yhtä leviä kuin esimerkiksi Saariselän Niilanpää-Laanila -monikaistainen baana. Selkeä huoltoväylä etelän ja pohjoisen välillä.Reitti kulki niin peitteisessä maastossa, ettei esimerkiksi lännen Rovivaarasta (283 m) jäänyt mitään kerrottavaa lapsenlapsille.
Iisakkijärven tupa ammotti tyhjyyttään. Vieraskirjan mukaan heinäkuun loppu oli tänä vuonna harvinaisen rauhallinen. Lieneekö alkukesän pohjoinen uutisointi ennätyssuuresta räkkäkesästä pelottanut retkeilijät kesäajaksi pois Kaldosta?Iisakkijärven tuvanranta oli ikävän ruskealeväinen. Kuulemma ei mitään terveydelle vaarallista. Ainoastaan esteettinen haitta, mutta tuolta kohdilta ei mielellään kauhaise juomavettä kippoonsa.
Päivä oli jälleen aurinkoinen, ehkä vähän tuulisempi. Toistaiseksi retki oli onnistunut täydellisesti. Sää oli suosinut. Kenellekään ei ollut tullut haavereita; lukuunottamatta joitain pieni rakkoja varpaisiinsa. Totesimme, ettei seuraavan, viimeisen, retkipäivän vanhojen akkojen sadekaan himmentäisi onnistunutta patikointia Inarinpolulla.
BETONIPORSAAT Reitti: Iisakkijärvi-Opukasjärvi-Sundeejavri-Ahvenjärven tie Reitin pituus:15 km. Yhteensä 92 km.
Sää:Pilvipouta +16 astetta
Aamulla nousin aikaisin, puoli seitsemältä, ylös. Muut vetivät hirsiä täyteen häkään. Tarkoitukseni oli aamutuimaan käydä Silisjoen juoksuilla katsaamassa kivikkoisen rannan kasveja.
Kahden kilometrin päässä Roviojan länsirannalla polun varresta piti löytymän Roviojan l. Opukasjärven vanhan autiotuvan jäänteet. Ennen sitä yhytin kauniin kivisen Roviojan. Paikoin joki syöksyi kallion uumeniin. Vesi oli kirkasta ja hyvää. Aitoa Lapin kultaa!
Tupa löytyi helposti nykyisen Sevetti-Pulmanki -polun varrelta kummun päältä. Vanhojen autiomaja -oppaiden mukaan tupa oli käytössä ollut vielä 1960-luvulla. Jäänteiden perusteella paikalla voisi olleen vieri vierekkäin kaksi rakennusta: pääkämpän 3*4 -metrisen ja puolta pienemmän ulkorakennuksen. Tahikka sitten kyseessä on ollut vain yksi iso kämppä. Ota noista sitten selvää.Tuvan kupeelta löytyi prikaatin väelle riittävästi telttapaikkoja. Kämppä on rakennettu entisaikoina hyvälle paikalle; virtaava vesi lähellä kovalla maalla, jossa telttapaikkoja runsaasti retkeilijöille.
Paikoin mänty oli vallannut hiekkakuolpunan koivulta täysin. Maasto jatkui helppokulkuisena Silisjoen venelossille, joka oli tällä kertaa käyttökuntoinen. Norjan puolella tapaamamme mieskolmikko oli tullessaan korjannut rikkoutuneen köysivaijerin. Kiitos heille siitä! Ilmeisesti venelossi ei ole Metsähallituksen huollon piirissä. Olen jostain lukenut lossin olevan yksityinen tahikka sijaitsevan yksityisen maalla. En muista tarkalleen. Tosin matalan veden aikaan Silisjoen pystyi jopa vaelluskengillä ilman lossiakin ylittämään lossipaikalta noin viidenkymmenen metrin päästä yläjuoksulle päin.
Kävin katsaamassa reilun kilometrin ylävirtaan Silisjokea. Paikoin louhikkoisen joen kivien välistä löytyi upeata kukkaloistoa. Pakko oli jälleen ikuistaa.Palasin takaisin. Toiset tulisivat reilun tunnin kuluttua, joten kävin vielä Siisjoensuussa Opukasjärven rannalla ja Silisjoen vuokräkämpällä. Ennen kämppää joki haarautui kahdeksi, jonka väliin jäi nätti pikku saari. Saaren kauttakin onnistuisi kahlaus Silisjoen ylitys. Hiljainen oli vuokrakämppä, jonka vieressä oli lähes päärakennuksensuuruinen sauna ja pieni kahden hengen huoltotupa. Ajattelin käydä Hotelli Helpotuksen asiakkaana. Lukko oven pielessä tyssäsi aikeeni. Pitimän tyytyä vaihtoehto beehen.
Palasin takaisin venelossille. Hetken levytin. Vähitellen puheensorina alkoi kuulumaan polulta. Toiset saapuivat. Toivotimme toisillemme hyvät huomenet. Oli aika jatkaa matkaa.Näätämösillan kupeeseen oli rakennettu sitten viime käynnin Opukaskönkään tulipaikka. Myös sillan ja Opukasjärven tuvan välillekin oli valmistumassa yksityisen kesämökki.
Saapuessamme Opukasjärven tuvalle yhdentoista aikoihin herätimme herrasmiesmäiseen tyyliin nukkuvat kalastajat. Huomasimme heidän olevan vähän nyreissään myöhäisestä herätyksessä. Tupa oli peruskorjattu tämän vuoden aikana. Ainoastaan vanha hirsinen ulkoseinä oli jätetty entiselleen. Kaikki muu oli laitettu uuteen kuosiin: mm. sisäseinät ja -katto paneloitu, lattia tummaksi petsattua lankkua... Jotenkin tuvalta oli samalla poistunut se tietty vanhan autiotuvan tunne: ne seinähirret, joiden välistä tilke pursuaa, oli kaikonnut. Tilalla täysin tunteeton paneelilauta. Olipa tuvalla korjauksen jälkeen käynyt joku sielunhenkilökin... ...jättämässä ikonin takakurkistusikkunan karmin yläpuolelle.
Ja ulos oli uusittu tulipaikka. Olimme ilmeisesti hyvin lähellä maalikyliä, sillä betoniporsaista teimme havainnon pihamaalla. Pidimme samalla ruokatauon. Viimeiset eväät katosivat retkeilijöiden suihin. Kevyin repuin oli edessä "Suomen ikävystyttävin reittiosuus" Opukasjärvi-Sevettijärvi. Tällainen mielikuva oli jäänyt mieleeni edelliseltä retkeltäni.
Muistikuvani oli täsmalleen oikea. Täysin peitteisessä leveän mönkijäuran kivikkoisessa ja juurakkoisella polulla etenimme kohti Ahvenjärven tietä. Pidimme yhden tauon kellon näyttäessä vartin yli yhtä. Suunnitelmamme mukaan meidän piti olla neljäntoista hujakoilla tienvarressa. Hiukan aikataulumme petti, sillä parikymmentä minuuttia yli kahden olimme soratien laidassa aavistuksen verran poroerotuspaikan eteläpuolella, jossa meitä odotti tilausajo ja huurteinen. Teki gutaa! Edessä vielä sauna ja poronkäristys napanderiin. Niin voiko ihminen muuta haluta ja vaatia elämältään?
